sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hiljaisuudesta

Muistan kun joskus aloitin tämän blogin. Onhan siitä aikaa, ja silti ei ole. Olin innostunut jonkin asteinen vaateharrastaja. Blogi ei ole koskaan ollut kuitenkaan kovinkaan henkilökohtainen. Tämä on ollut jokin pieni säie, jota pitkin olen valuttanut jotain osaa itsestäni, aika pinnalta. Olen rajannut tälle  osan, ja niin ihmeellistä kuin se onkin, se osa on hiljalleen kuihtunut. Jokin on lakannut olemasta.

Tällaisen blogin pitäminen on sellaisen luomista, joka ei ole mitään konkreettista tai todellista, mutta kuvat ja teksti tekevät niistä sellaisia. Tai niin ainakin luulin hyvin pitkään, että niin on, enää en ole kovinkaan varma.

Olen elänyt muutaman vuoden niin, että on tullut käännyttyä sisäänpäin. Ei mitenkään vapaaehtoisesti, vaan pakon edessä. Aika pitkään meni etsien sitä, mikä kaikki on todellista, onko mikään. Onko jokin tunne todellisempi kuin kuva tunteesta. Onko jokin olettamus lähtöisin itsestäni, vai onko se ympäristön puristamaa tilaa johon samaistun.

Reilu vuosi sitten aloitin astangajoogan, jonne en luultavasti olisi päätynyt ilman tätä blogia. Sain viestin eräältä blogini lukijalta, Maijalta. Hän lämpimästi suositteli paikkaa minulle, ja uskalsin mennä alkeistunnille vaikka aika paljon jännitti. Pikkuhiljaa osaset ovat loksahdelleen paikoilleen. Ihan kirjaimellisesti, mutta myös kuvainnollisesti. Ajatus siitä, että jatkuvasti luon jotain, etsin täytettä, kehityn, opin, kasvan. Se ajatus muuttuikin kyseenalaiseksi, koska huomasin että en edes koskaan ole tässä, siinä tyhjyydessä joka valtaa mielen, kun ei ajattele. Tyhjyys on jotain mitä olen aina paennut, pelännyt ja täyttänyt. Hiljalleen se alkoi valtaamaan tilaa itselleen, eikä kyseessä ollutkaan mikään pelottava, vaan pelkkä rauha.

En tiedä jatkanko blogia vai loppuuko tämä osa itseäni tähän. Jos jatkuu, niin mikään ei ole enää kuten ennen, vaikka onkin. Blogi ei ehkä voi enää käsitellä minua kuvana, koska sellaista ei oikein ole olemassa. Mutta näen ympärilläni edelleenkin kauneutta, oikeastaan pelkkää kauneutta. Se vaan ei ole samalla tavalla rajattua, eikä samalla tavalla määriteltyä. Joten olkoon tämä uusi alku, tai loppu, miksei vaikka molempia.








8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen kaivannut tekstejäsi ja ajatelmiasi. Sinulla on niin paljon kauneudentajua, jota olet voinut muille jakaa. Toivon, että jatkat blogin pitämistä, jos vain itsekin siitä jotain saat.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut rauhallisesta kauniista tekstistä, luulenpa että olet löytänyt itseäsi ja elämää, totuutta ja kauneutta ja hyvyyttä. Kaikkea hyvää! Kiva jos joskus haluat jakaa löytämiäsi kauniita asioita meille lukijoille, jos et, niin kiitos seurasta tähän asti.

Valkoinen tähdikki kirjoitti...

Olet selvästi löytänyt jotain tärkeää itsestäsi, ja olet pukenut sen sanoiksi kauniisti.

Seuraisin mielelläni jatkossakin blogiasi. Jos kuitenkin koet, että tämä on päätepiste, niin totean vain: Kiitos blogistasi, kiitos erityisesti kuvien muodossa kertomistasi hetkistä! Blogisi on sekä ilahduttanut että koskettanut minua vuosien varrella.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kauniista blogista tähän asti, ja kaikkea hyvää jatkoon! Sinulla on taito nähdä maailma kameran läpi ja välittää sillä tavoin jotain pysyvämpää. Kaikilla ei sitä taitoa ole, ja siksi toivoisin, että näkisin valokuviasi myös jatkossa. :)

Anna kirjoitti...

Kiitos kommenteista!
Ei ole mitenkään poissuljettua että tämä jatkuu, mutta ei kuitenkaan enää sellaisena kuin joskus. Ilahduttaa kuulla näitä kommentteja. Olen aika paljon pidellyt itseäni, ja ollut kirjoittamatta asioita, ajatuksia ja tunnelmia, vaikka kirjoittaminen on jotain mikä niin helposti aina tulee jostain. Ehkä se on ollut ujoutta tai sitä, että on itse pidellyt kiinni niistä raameista joihin on joskus sujahtanut. Niihin raameihin ei kuitenkaan näytä enää syntyvän materiaalia, niin oli tarpeellista jotenkin kommentoida. Vielä kerran, kiitos ihanista kommenteista.

Citypulu kirjoitti...

Hyvä Anna, kiitos blogistasi, olen seurannut sitä vuosien ajan, nauttinut kauniista kuvista ja tyylitajustasi. Olet todellinen taideteollisuuden ammattilainen, vahvasti kasvamassa sellaiseksi. Hienoa että olet löytänyt astanga-joogan. Se on hyvä tie, itselleni antaa voimaa ja rauhaa. En juuri nyt käy astanga-tunneilla, mutta muita vastaavia lajeja harrastan koko ajan. Body balance, venyttely tai chi ym. Niissä kaikissa on samaa, hetkessä olemista, rauhoittumista, omien kehon lukkojen löytämistä. Toivon, että jatkat blogiasi, mutta jos et, kiitos näistä vuosista. Hyvää jatkoa ja onnellista syksyä sinulle!

Rhia kirjoitti...

Olen lukenut vuosien kuluessa monestakin blogista samanhenkisiä tekstejä. Toteamuksia siitä miten kirjoittaja on asettanut tietoisesti tai ehkä tietämättäänkin blogille jonkinlaiset rajat ja aikaa myöden blogi on elänyt ja ihminen on elänyt niin että blogille luodut rajat eivät ole enää vastanneet ihmisen rajoja. Ymmärrän että joskus kiinnostus blogia kohtaan voi lopahtaa kokonaan eikä enää vain saa kirjoitettua yhtään mitään. Sitä en kuitenkaan useinkaan ole pystynyt ymmärtämään, että miten jotkut tuntevat mahdottomalta jatkaa blogia koska omat kiinnostuksen aiheet ovat muuttuneet siitä mitä ne olivat alussa eivätkä tunnu enää sopivan blogiin. Tarkoitan siis sitä että se blogihan on sen ihmisen oma luomus, hänellä on vapaat kädet muuttaa blogin tyyliä, imagoa, aihepiiriä jne ihan oman mielensä mukaan. Miksi niin monet kokevat tarpeelliseksi asettaa itselleen keinotekoisia raja-aitoja siitä mitä voi omassa blogissaan julkaista? Ilmiö kiehtoo koska en ymmärrä sitä.

Tämä pitkä esipuhe oli johdantoa siihen että oikeastaan halusin vain sanoa että lukijat varmasti haluavat lukea blogiasi, myös siksi että olet ihmisenä kiinnostava ja osaat temmata lukijat mukaan tunteisiin, eivät siis vain siksi että he haluavat lukea tietyn aihepiirin postauksia. Turhaan siis murehdit sitä että joku aihepiiri ei enää tunnu tuottavat mitään postauksia blogiin. Sinulla (kuten ihan jokaisella bloggaajalla) on oikeus kirjoittaa juuri siitä mikä tuntuu sillä hetkellä kiinnostavimmalta ja inspiroivimmalta. Mitä hyvänsä blogin suhteen päätätkin, toivon että päätös tuntuu sinusta itsestäsi luontevalta ja oikealta. Ja kiitos näistä vuosista joita olen tähän mennessä saanut blogisi seurassa viettää!

Anna kirjoitti...

Rhia tätä juuri olen itsekin miettinyt. Olenhan aina muutenkin kirjoittanut vain siitä mikä on kiinnostanut, ja jättänyt kaupallisuuden pois. Ne rajat ovat olleet silti aika selkeät, vaikkakin ehkä venyneet ja supistuneet vuosien kuluessa. Ja toisaalta se, että pitäisi tehdä joku päätös – kirjoittaako vai ei. Kuka on sanonut että mitään tarvitsee päättää, suunnitella tai valita joko tai. Se on juuri se vapaus jonka olen halunnut tässä säilyttää. Tämähän on lähes ironista. Kirjoituksesi oli hieno muistutus.
Ja eilenhän jo vähän päivitinkin.