perjantai 27. helmikuuta 2015

Joogamattokassi Naisten Päivä –kankaasta DIY

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että olisi kiva tehdä joogamattokassi. Se suojaa mattoa ja on helppo kantaa. Katselin netistä ohjeita ja löysin Marimekon kankaasta tehdyn simppelin kassin, josta oli kuvallinen helpon oloinen ohje. Ohje löytyy täältä. Koska minulla ei ole mitään kangasvarastoja, niin mietin mitä kangasta hankkisin tätä projektia varten. Sattumalta huomasin Naisten Päivä –kankaasta juttua, ja kankaan suunnittelija Marianne Valola asuu vielä kaiken lisäksi Lahdessa. Lähimuotoilua parhaimmillaan!

Kangas on ehkä aavistuksen raflaava, mutta ideologia kuosin taustalla on hieno. Kankaan synnystä voi käydä lukemassa lisää suunnittelijan nettisivuilta.

Tein siis oman kassini netistä löytyneen ohjeen mukaan, tosin aavistuksen suuremmilla mitoilla (kassia varten meni 48x77 kokoinen pala), ja kantohihnan ompelin samasta kankaasta (noin 100x8). Tein hihnaan myös toisen pienemmän lenkin jolloin sitä on kätevä roikottaa kädessä.  Kaikkein vaativin osuus oli pohja. Leikkasin pyöreän palan, jonka sitten nuppineuloilla asensin kohdilleen. Se ei ollut ihan helppoa, mutta onnistui lopulta.








Ei kommentteja: