maanantai 26. tammikuuta 2015

Mausteinen porkkanasosekeitto

Löysin jääkaapista paketin koskenlaskijajuustoa. Meillä oli myös paljon porkkanoita, joten tein pitkästä aikaa porkkanasosekeittoa.

Kuullotin ensin sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisäsin juustokuminaa, korianteria, tuoretta inkivääriä ja timjamia. Kun mausteet olivat kuullottuneet, kaadoin sekaan litran vettä ja noin 800g kuorittuja ja paloiteltuja porkkanoita. Annoin kiehua reilun puoli tuntia. Sitten soseutin, ja lisäsin koskenlaskijaa nokareina (koko paketin...vähempikin olisi varmaan riittänyt). Maustoin suolalla ja kuivatulla chilillä. Valmiin annoksen päälle laitoin vielä nokareen sitruunanmehulla maustettua smetanaa. Ihanaa talvipäivän ruokaa.




Ei kommentteja: