maanantai 19. tammikuuta 2015

Kvinoasalaattia ja korvapuusteja

Tein kvinoasalaattia, ja tästä tuli todella hyvää. Paloittelin punaista salanovaa, avokadoa ja mozzarellaa. Kvinoan keitin ohjeen mukaan. On tärkeää että ei sekoittele kvinoaa kesken keittämisen, silloin se ei liisteröidy vaan pysyy irtonaisena. Kun kvinoa kiehui, kuullotin öljyssä hieman valkosipulia ja vihreää paprikaa. Kvinoan kypsyttyä lisäsin sen pannulle paprikan kanssa, ja kuullotin hetken. Maustoin suolalla ja sitruunalla.

Kastikkeen sekoitin turkkilaisesta jogurtista, oliiviöljystä, sitruunanmehusta ja timjamista. Lisäsin vielä hieman suolaa, mutta muuten jätin aika happamaksi.

Tämä oli todella ruokaisaa ja herkullista. Viinirypäleet olisivat sopineet tähän myös loistavasti.




Pullat leivoin veteen tehdystä perus pullataikinasta. Tosin hiivaa laitoin vain vähän, kuten leipätaikinoihin. Pullat siis kohosivat aika maltillisesti, mutta eipä se mitään haitannut.
Tällaiset kierrepullat ovat hieman työläämpiä tehdä, mutta niistä tulee tosi nättejä. Taikina jaetaan osiin, ja jokainen osa kaulitaan erikseen pieneksi levyksi. Levyt voidellaan, ja ripotellaan sokeria ja kanelia. Sen jälkeen tehdään pienet viillot levyn keskelle, mutta ei reunoihin asti. Levy rullataan kiinni, nipistetään reunat ja kierretään rullaksi.






Ei kommentteja: