perjantai 3. lokakuuta 2014

Aika kuluu, ajatukset eivät

En tiedä mikä osuus Kierrätyskeijut kampanjalla on ollut tämän prosessin alkamiseen. Voi olla että sen takaa on helpompi lähestyä tässä yhteydessä näitä pohdintoja. Kun on tietyssä mielessä sulkenut huolettoman kuluttamisen pois elämästään, niin vaikutukset ovat olleet yllättävän suuria. Olen tällä hetkellä ryhtynyt kyseenalaistamaan mm. omaa suhdettani pukeutumiseen, ja mielikuviin joita sillä itselleni luon. On ollut helppoa rakastaa vintagea ja kauniita asuja. On myös yllättävän helppoa ottaa seuraava askel, ja siirtää se huomio, jota on käyttänyt ulkoiseen visualisointiin, katsomaan vaihteeksi sisäänpäin. En tarkoita että nämä asiat sulkisivat toisiaan mitenkään pois, mutta omalla kohdallani huomion kiinittäminen toiseen tekee helposti toisen tuntumaan turhalta. Tasapainohan kai lopulta tulee kun pyörii ensin aikansa kummassakin päässä.

Olen aina tykännyt ajatella kaikkea. Pidän itseni tarkkailusta, siitä mitä reaktioita ja mahdollisia tuntemuksia mikäkin asia itsessäni herättää. Onko asioita, joita en edes halua ajatella. Ja jos on, niin miksi niin on. Ajatteluun kuluu yllättävän paljon energiaa, ja se helposti vie asiat pois itse asiasta.

Elämässä tapahtuu asioita, se kuuluu elämään. On tunteita laidasta laitaan. Olen toisinaan helposti sulkenut itseni katselemaan elämää ulkopuolelta. Sammuttanut asioiden tuntemista, vaikka olisi pitänyt sammuttaa niiden ajattelemista. Siihen liittyy asioiden suunnittelu, miten mikäkin asia menee, mitä sitten tapahtuu ja miltä sitten tuntuisi. Erityisesti se, mitä muut ihmiset mistäkin asiasta ajattelevat, ja mitä minun kuuluu ajatella siitä mitä muut ajattelevat, on kuluttavaa. Sitten taas se, että miltä minusta tuntuu. Ei vain tuntuisi. Se on omalla kohdallani ollut käänteentekevä asia. Tuntemalla voi päästä lähemmäs omaa intuitiotaan ja syvintä olemustaan. Se ei kuitenkaan ole aina herkkua, koska ihmisen mieli on kova selittämään yhtä tunnetta toiseksi, analysoimaan ja teorisoimaan niin että perimmäinen tunne onkin hetkessä muuttunut joksikin muuksi, mikä olisi helpompi sulattaa.

Olen jossain määrin taantuneessa tilassa, jossa vasta vähitellen opettelen hengittämään kunnolla. Blogi on minulle todella tärkeä, mutta huomaan miten vaikea on ylläpitää tätä tällaisen murroksen keskellä. Tyylitellen on tällä hetkellä vain Hengitellen. Henkilökohtaisesti tämä on kuitenkin minulle jonkinlainen käänteentekevä läpimurto. Mutta sen näyttää vain aika, miten prosessit kulkevat. Sen olen oppinut, että kiire ei ole ollenkaan.





Sain tämän puisen, kullatun kellon mummoltani ja vaariltani. Se on antiikkihuutokaupasta ostettu, ja vaarini korjasi sen. Kello on kai 40/50 -luvulta.
Buddha patsas on toiselta vaariltani. Tunnearvolla on ihmeellinen voima sovittaa sellaisia asioita yhteen, joita ei muuten tulisi harkittuakaan.

5 kommenttia:

Elviira kirjoitti...

Hienoja ajatuksia. Kuvaamasi sisäiset prosessit ovat tärkeitä meille kaikille. Siksi onkin sääli, että moni ei anna itselleen aikaa tällaisten asioiden parissa.

Kiva tarina noiden esineiden (kello ja patsas) takana. Itsellänikin on kotona muutamia vanhoja, perittyjä esineitä, joista moni saattaisi ajatella, etteivät ne ole ollenkaan "minua" tai "minun tyylisiäni"... mutta en missään nimessä laittaisi niitä pois. Niillä on tarinansa ja ne kertovat, mistä tulen.

JenniJohanna kirjoitti...

Kaunis blogi ja kauniita ajatuksia, kiitos <3

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
ethän unohda kokonaan lukijoitasi, täällä ollaan :)
t.S

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja ajatuksia, tuntuu kuin olisit käynyt läpi vähän samankaltaisia asioita elämässäsi kuin minä tänä syksynä. Itselläni se johti blogin lopettamiseen, toivottavasti ei sinulla koska blogisi on tyylikäs ja miellyttävä lukea! Olisi hauska joskus tavata ja jutella kahvilla. Vanha sininen

Anna kirjoitti...

Kiitos. <3