perjantai 3. tammikuuta 2014

Kierrätyskeijuvuosi

Aina hetkittäin sitä miettii, voisiko joissain asioissa vähän skarpata. Minulla on taipumusta tuskastua jo siinä ajatusvaiheessa, koska koko maailman ongelmat helposti kasautuvat jättimäiseksi kasaksi, jonka hulluuden alla lannistuu ja lamaantuu. Olen huomannut, että kannattaa aloittaa sellaisista asiosta, jotka muutenkin ovat mieluisia, ja joiden muuttaminen tuntuu luonnolliselta. Sitä kautta hiljalleen ehkä moni muukin asia helpottuu, ja valintojen merkityksellisyys avartuu.
Koska rakastan vintagea sen laadun ja kestävyyden vuoksi, olen jo pitkään suosinut second hand -liikkeitä ja kirpputoreja. Olen viimevuosien aikana ostellut kuitenkin ihan liikaa vaatteita, ja niitä ketjuliikkeiden heräteostoksiakin on tullut tehtyä. Lähtemällä mukaan kampanjaan, jonka tavoite on olla ostamatta vaatteita uusina, uskon tulevani entistäkin harkitsevammaksi kuluttajaksi. Petrattavaa on myös vaatteiden kunnossapidossa ja huollossa. Huoltoon liittyvät vinkit ja ohjeet ovat varmasti muidenkin kuin minun mieleen.

Kierrätyskeijut on blogikampanja, johon osallistuvat (tyyli)bloggaajat eivät osta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana. Kirpputori-, vintage- ja second hand -ostoksia saa tehdä, samoin kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden hankkiminen tai kierrätysmateriaalista tekeminen ja teettäminen on kierrätyskeijuajatuksen mukaista. Toiveenamme on oppia hyödyntämään jo olemassaolevia vaatteitamme paremmin erilaisissa asuissa ja ottaa käyttöön myös ne vaatteet ja asusteet, jotka tavallisesti jäävät rekin tai hyllyn takimmaiseksi.
 Tarkoitus ei ole olla tiukkapipoinen, vaan harkitseva. Jokainen voi rajata omat erityistapauksensa pois, ja on ihan ymmärrettävää, että erityistapauksia tulee.

Meitä on mukana nyt Turun Tilda, Hopeapeili, Rakkaudella Hanna ja minä. Hanna on ystäväni, ja teemme vuoden aikana raportteja Lahden alueen kirppareista ja muista aiheeseen liittyvistä paikoista.

Haluatko itse kierrätyskeijuksi? Tervetuloa! Toimi näin:

- Suunnittele itsellesi sopiva tapa välttää uusien vaatteiden ostamista mahdollisimman paljon. Rajaatko ulkopuolelle liikuntavarusteet tai työvaatteet, otatko mukaan ulkonäköjutut kuten kosmetiikan tai korut? 

- Kun olet löytänyt sopivan tavan, kerro asiasta blogissasi (ja mielellään myös jollekulle meistä kampanjan aloittajista) ja liitä sivupalkkiin Kierrätyskeijut-logo.

- Kerro silloin tällöin blogissasi, miten menee ja miltä kampanja tuntuu. Tee loppukatsaus joulukuun 2014 lopussa. Helppoa!

- Toki kaikki blogittomatkin voivat yhtyä tempaukseemme!





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana idea! Itselläkin on projektina eettinen ja itselle täydellinen vaatekaappi. Inspiraationa Rinna Saramäen kirja Hyvän mielen vaatekaappi - ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat. Suosittelen! Posiitivinen ja ratkaisukeskeinen kirja.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektianne.

Arjen olohuone kirjoitti...

Hei, todella kiva idea tuo kampanja! Pienen hetken asiaa pohdittuani olen niin mukana :)

Uuva kirjoitti...

Hieno teemavuosi ja kirjoitukset esim. vaatehuollosta, suosikkikirppareista kiinnostavat. Myös käytännönesimerkit, miten olet saanut vaatteista muokattua toimivampia esim. kaventamalla, lyhentämällä tai lisäämällä jonkun lisäelementin kiinnostaisivat.

Olisi myös kiinnostavaa lukea, jos olet uudelleenorganisoimassa vaatevarastoa toimivammaksi tai päädyt jollakin tapaa pelkistämään upeaa vaatevalikoimaasi.

Anna kirjoitti...

Pitää hankkia tuo kirja jostakin. Vaatevalikoiman pelkistäminen olisi myös toivottavaa...