sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Päivän ruoka & asu

Keitin tänään spagettia. Kastikkeen valmistin kaikesta, mitä kaapeista löytyi. Paistoin pekonia ihan pieneksi silputtuna pannulla. Lisäsin valkosipulia, tavallista sipulia ja kuivattua basilikaa. Ripautin sekaan myös paprikamaustetta, joka olikin yllättävän tujakkaa hyvässä mielessä. Kuullottelin aineksia ja sitten lisäsin purkillisen punaista pestoa ja kuohukermaa. Annoin hautua sen aikaa kun spagetti oli kypsää, jonka jälkeen lisäsin kastikkeeseen vielä limeä, tuoreita kirsikkatomaatteja ja rucolaa. Juustoraasteena toimi goudan jämät.

Leipä oli eilen leivottua, jonka käytin nopsasti uunissa grillivastuksen alla. Se oli tänäänkin vielä todella hyvää. Tein ihan tavallisen taikinan (vesi, hiiva, öljy, suola, vehnäjauho), mutta lisäsin siihen myös vehnälesettä. Taikinan kohottua kaulitsin siitä kaksi ohutta, hieman pitsapohjaa paksumpaa levyä. Kohotin niitä pellillä puolisen tuntia, jonka jälkeen painelin taikinaan puolitettuja vihreitä oliiveja. Voitelin pinnan valkosipulituorejuustolla ja siivutin päälle tuoretta mozzarellaa. Ripottelin juuston päälle kuivattua rosmariinia ja timjamia. Leivät olivat uunissa (225°C) noin 10-15 minuuttia. Kuumien leipien päälle laitoin rucolaa.




 Mekko on Marimekon. Helma on pallomainen, se on alareunasta kiristetty kuminauhalla. Jos tänne laittaa alle tyllialushameen, niin helma on todella pyöreä!


1 kommentti:

hietzu kirjoitti...

Oh,ihana mekko! Tosi nätti kuosi.