sunnuntai 19. elokuuta 2012

Uusi taulu

Kävin eilen kangaskaupassa, ja jätin auton yhden hieman epämääräisen lähetystorin viereen. Koska se oli niin lähellä, ajattelin käydä nopeasti katsomassa ympärilleni. Seinällä roikkui yksi taulu, joka kiinnitti heti huomioni. Värimaailma oli todella reipasotteinen, ja edusti 60-lukua suhteellisen onnistuneesti. Ympäristö sai taulun näyttämään todella tunkkaiselta, mutta kuvittelin hetken, miltä se näyttäisi valkoista seinää vasten. Taulun rakennekin oli "oppien mukainen", ja noudatti kultaista leikkausta. Lähdin kuitenkin kangaskauppaan ja ajattelin, että olkoot.
Autolle saavuttuani menin kuitenkin vielä katsomaan taulua. Taulu maksoi 28€. Ostin sen.

Kotona huomasin, että maalaus herää eloon neutraalissa ympäristössä olematta kuitenkaan silmiinpistävän räikeä. Se on aika kookas, 80x60. Pintaan on saatu eloa tekemällä siihen jonkinlainen struktuuri ennen maalausta. Siihen on käytetty myös kuparilankaa. Aihe on todella perinteinen, auringonlasku tai -nousu, mutta tämä on toteutettu hyvin pelkistäen.
Tuo Riihikoski kuulosti vähän tutulta, ja mietin olisiko kenties joku paikallinen harrastaja. Googlettelin aikani, ja ainoa Riihikoski jonka löysin, oli  Olli-Pekka Riihikoski. Hän on aika tunnettu naivisti, joka aloitti uransa 1965. Hän signeeraa työnsä ilmeisesti pelkällä sukunimellä, ainakin kaikki löytämäni teokset oli signeerattu niin. Kaiken lisäksi hän maalasi työnsä kovalevylle, ja tämäkin taulu on maalattu sellaiselle! Pitää ehkä joskus näyttää tämä jollekin asiantuntijalle.

Taulu pääsi hyvään kotiin ja löysi heti paikkansa. On myös ihana yksityiskohta, että se on maalattu samana vuonna kuin talomme on rakennettu.





2 kommenttia:

hietzu kirjoitti...

Vautsi,kiva löytö. Oli onni että taulu vielä oli siellä kun palasit. Usein käy niin että joku kiva on juuri viety jos jää liian pitkäksi aikaa miettimään.

Anna kirjoitti...

Joo, ja nyt vaikuttaa 99% varmuudella siltä, että tämä on juuri kyseisen O-P Riihikosken taulu. Arvaa olenko iloinen!