torstai 17. toukokuuta 2012

Takkahuoneen muodonmuutos


Alakerrassamme on takkahuone, joka on ideaalin kokoinen makuuhuoneeksi. Sen vieressä on isompi huone, joka soveltuu meidän molempien työhuonekäyttöön. Yläkerrassa meillä on kolme makuuhuonetta, mutta yksi niistä on niin sopivasti olohuoneen vieressä, että me laajensimme oviaukkoa ja teimme siitä tv-huoneen. Näin olohuone rauhoittuu pelkkään seurusteluun, ja on kuitenkin avoinna tv-puolelle. Mutta ei niistä sen enempää, vaan takaisin takkahuoneen kimppuun. Siitä tuli nyt eilen meidän makuuhuoneemme.

Ennen
Ennen muutosta takkahuone oli hyvin pimeä. Siellä oli iso ikkuna ja lasinen ulko-ovi, joka ei ole ovikäytössä, mutta kätevä tuuletuksen ja valoisuuden lisääminen kannalta. Ennen remonttia ikkuna ja ovi olivat keltaista pullonpohjalasia. Lasista ei näkynyt ulos, ja se heijasti tunkkaista, tummankeltaista valoa huoneeseen. Takkahuone on luultavasti laitettu aikanaan vimpanpäälle 70-luvun alussa. Siellä oli tummat violettiset tapetit, punaisen kukertava kokolattiamatto, paneliseinää ja sinapinväriset katto ja takka. Takan viereiseen alkoviin oli sijoitettu ajan henkeen sopien "baari".



































Jälkeen

Huoneen muutosprosessi lähti lasien uusimisella. Keltaisesta lasista luovuttiin, ja vaihdettiin kirkkaat lasit tilalle. Oli ihan uskomaton tunne, kun ensimmäistä kertaa katsoi pihalle ja näki luontoa. Kokolattiamatto luonnollisesti sai lähtöpassit, ja huoneeseen tuli sama kiiltovalkoinen epoksi kuin muuallekin alakertaan. Lakasta kellastuneet panelit poistettiin. Oli aika homma saada seinä tasaiseksi ja liimat pois. Muuten huoneen seinät olivat vain pintaremonttia. Sinapinkeltaisen katon maalaaminen valkoiseksi raikasti huoneen taianomaisesti.
Vielä huone on vähän kesken. Jossain vaiheessa seinät maalataan vielä kertaalleen. Kattolamppukin puuttuu. Alkovi on hieman kesken, siihen tulee puinen taso. Takan tummat luukut vaihdetaan kirkkaaseen lasiseen luukkuun. Alakertaan tulee aikanaan myös opaalilasiovet, jotka päästävät valon läpi käytävään. Käyttämättömässä ulko-ovessa on nyt vain ohut valkoinen verho välissä, se on pikaratkaisu, joka ei ole kaikkein nätein, mutta saa hetken aikaa kelvata. Tarkoitus olisi laittaa sinnekin kaihtimet. Halusin säästää vähän sinapinkeltaistakin muistoksi. Takassa oleva syvennys muistuttaa siitä, mistä me lähdimme liikkeelle huoneen suhteen. Ja väri on upea, kun sitä ei ole liikaa!

























Ps. Osaako joku kertoa, mikä näiden bloggerin rivivälien salaisuus on? Yhtäkkiä keskellä kuvia riviväli muuttuu tiheäksi, enkä keksinyt mitään, millä sen olisi saanut normaaliksi..Siis ennen kuvia normaali, kuvien lisäämisen jälkeen tällaista tiheää. Ärsyttävää!!!
edit: huomasin että tämä teksti vaihtelee mun kaikissa postauksissa miten sattuu...MItä mä voin tehdä!?!
edit2: Voin muokata typerää vanhaa sivupohjaani...Eiköhän tämä tästä! Olkaa kärsivällisiä! Nyt mun kuvaongelmakin ratkesi jee!!!

7 kommenttia:

Petriina kirjoitti...

Siis, ööh, nämä kaikki kuvat ovat samasta huoneesta ?!?! MIELETÖN muutos, ja pelkästään siihen positiiviseen suuntaan.

Toi lattia on mieletön !

Anna kirjoitti...

Joo, sama huone!!! Ja voi että minä olin silloin jo alussa niin onnessani, kun näin heti huoneen kauneuden pinnan läpi. KIITOS!

Anna kirjoitti...

Ja kokonaisuus ei siis ollut edes mikään kovin iso juttu tehdä, lattiaa lukuunottamatta!

Onneli kirjoitti...

Oi että miten ihanan näköinen siitä tuli! Oli kyllä todellinen 70-luvun hippiluola aiemmin :D Toi lattia on tosi kaunis, kannatti nähdä vaiva!

Voisiksä muuten poistaa noi hirveet sanavarmistukset kun kuitenkin on kommenttien valvonta, nykyään on useampi sana ja ne on oikeasti niin koukeroisia että mä en aina saa ekalla oikein ja ärsyttää niitä tihrustaa ;)

Anna kirjoitti...

Onneli: Joo niin oli! Poistin sanavarmistukset, jos tulee kauheasti roskapostia niin laitan ne sit takaisin...Tuleeko sitä edes yleensä?

Priska kirjoitti...

Voi apua noita 70-luvun väriyhdistelmiä ja tyylejä... :D Ja miten ihanan huoneen siitä sekamelskasta taioitte! Lattia on ihan mahtava!

Anna kirjoitti...

Priska: Olen ollut äärettömän tyytyväinen lattiaan. Se on sellaista arjen luksusta. Kaiken lisäksi helppo ja vaivaton pitää puhtaana. Tosin valkoisessa lattiassa näkyy kaikki lika paljon helpommin, mutta se on hinta, joka tästä ilmeestä on vain maksettava. Ja onpahan puhdasta, kun lika ei pääse naamioitumaan!
Epoksia käytetään paljon tehtaissa ja suurtalouskeittiöissä nimenomaan kestävyyden ja helpon puhdistettavuuden takia.