torstai 18. kesäkuuta 2009

Tätä blogia ei enää päivitetä

Hei kaikille

En kirjoita blogiani enää, en edes salasanan takana. Poistin tämän blogilistaltakin, koska päätös on lopullinen.

Toivon teille lukijoilleni kaikkea hyvää:`)

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Siistit vaatteet

Tänään olemme menossa pieneen keväiseen juhlaan, ja mietin mitä ihmettä pukisin. Laitan varmaan tämän asun, tosin kengistä en ole ihan varma. Onhan ne ihanat mutta ehkä hieman liian korkeat tilanteeseen nähden.
Huivi on Vintage Storiesin, paita Hennesin, hame Globalin (ostettu Kontista parilla eurolla) ja kengät Bullboxerin.
edit: Pienensin vähän ekaa kuvaa tarkkasilmäisen anonyymin iloksi;)



tiistai 26. toukokuuta 2009

Ihanaa suklaata...

Outoa olla punaisessa paidassa, en muista koska olisin käyttänyt tätä väriä viimeksi! Seppälästä noin neljä vuotta sitten ostetut korkkarit on edelleen mielestäni tosi nätit. Tosi onnistunut ja ajaton malli, ja kun materiaali on nahkaa, niin nämä ovat olleet hintansa väärtit.



Saanko esitellä, maailman parasta suklaata. Joku ihana on keksinyt yhdistää tummaan suklaaseen sitruunaa ja inkivääriä, ja vielä niin, että ne oikeastikin maistuvat! En olisi uskonut että tämä on näin hyvää...


Yritän muokata ruokavaliota taas vähän terveellisempään suuntaan. Tarkoittaa siis turhien hiilarimössöjen välttämistä!


Muistin vihdoin ostaa uutta aurinkorasvaa, se kuukauden takainen ihon punoitus ei ollut kivaa. Muutaman päivän se kesti, ja oli kyllä taas hyvä muistutus. En pala helposti, mutta yleensä kesän alussa sitä on aina jotenkin liian varomaton auringon suhteen. Suojakertoimet muistaa vasta kun niitä ei ole ollut! Käytättekö te aina aurinkorasvaa? Palatteko helposti? Uskallatteko ottaa aurinkoa? Mä en taida enää uskaltaa kovin pitkiä aikoja olla auringossa. Se tarttuu mikä tarttuu, mutta en mä taida varsinaisesti auringossa maata ihan entiseen malliin ainakaan.

Muistakaa te muutkin ostaa tässä vaiheessa aurinkorasvaa kesäksi! Ne vanhenee tosi äkkiä ja viimevuotisia ei käsittääkseni kannata käyttää, teho ei ole välttämättä yhtä hyvä enää.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Muoti-ilmiö, jota en vielä käsitä

Voin rehellisesti kertoa, että nämä varpaat paljaaksi jättävät VARRELLISET kengät menevät minulta ihan yli hilseen. Kynsikkäillä on joku funktio, mutta entä nämä varvikkaat? En tajua!


http://alwaysfunkyfresh.files.wordpress.com
http://www.styleguru.org

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Erikoisen tavallista vai tavallisen erikoista

Hame on äidin ikivanhasta pienennetty, "alunperin" Marks & Spencerin. Leveä puuvillapaita on Lindexin alesta, tämä on kyllä niin jättikokoinen, että en tiedä, näyttääkö enää hyvältä. Mukava kuitenkin päällä ja se on tärkeintä.Silkkihuivi on Burberryn ja Erabellan vintagekengät kirpparilta. Kenkien tikkaukset muodostavat kärkiin söpöt rusetit.





Miten Angelina Jolie voi näyttää näissä kuvissa niin täydelliseltä? Puku on kuin veistos ja ihan käsittämättömän kaunis.


kuvat theskinnywebsite.com

perjantai 22. toukokuuta 2009

Napista asiaa

Kävin ostamassa Trendin äiti-jutussa olleen mekon Hennesiltä. Olin katsellut sitä jo aikaisemmin, mutta olin silloin lasten kanssa, enkä voinut sovittaa sitä. Kävin sitten koittamassa sitä myöhemmin ja ihan hyvin se istui. Hintaa oli 19,90€. Täytyy vaan ottaa vähän paremmat kuvat, tässä kiskaisin mekon vain vaatteiden päälle:D Alla pilkahtava pitsireunainen trikoohame H&M ja neulebolero Vero Moda.


Tein tänään miilunpolttajan spagettia rucolalla höystettynä. Tummaa spagettia, pekonia, kuohukermaa (kermaan sekoitetaan yksi keltuainen suurusteeksi), suolaa, mustapippuria ja tosi reilusti tuoretta rucolaa. Päälle parmesania.



Ostin kirpparilta pussillisen nappeja, ajattelin tehdä näistä metallisista jonkinlaisen koristeen johonkin vaatteeseen.


Kävin muuten tänään kevyellä hölkkälenkillä! Ei sitä kyllä varmaankaan vielä suositella, mutta kävelin ripeästi ja teki mieli kokeilla, miltä kevyt hölkkä tuntuu. Se tuntuikin ihan hyvältä. Olen kyllä tosi yllättynyt, ei mitään hölskyntää tai painontunnetta missään:D Ehkä viikon päästä voisi taas kokeilla uudestaan, ja siitä sitten pikkuhiljaa tuntemusten mukaan kuulostella kehoa. Jos vaikka loppukesästä juoksulenkit olisivat taas osa elämää!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

White Stripes

Hennesin mustavalkoinen raitapaita on kiva, kaula-aukko on tässä se juttu. Tutun Tildan vanha vekkihame on iihana...Kiitti vaan vielä tästä!!!





Trendi on ollut aika _____ jo pitkään, mutta tänään lehti kerrankin yllätti positiivisesti. Itseäni onkin ihmetyttänyt, miksei nuorehkoista äideistä ole ikinä mitään "trendikästä" juttua missään. Tämäkään juttu ei nyt ole se kaikkein syvällisin, mutta ihanat kuvat piristivät mielen. On mukavaa kun joskus sanotaan ääneen, ettei elämä lopu lapsiin. Eikä siihen lopu myöskään oma persoona ja tyyli. Lapset tuovat ainakin omaan elämääni niin paljon sisältöä, että en todellakaan koe menettäväni yhtään mitään. Päinvastoin!!!



Tein tänään vihdoinkin sushia, jota himoitsin koko raskausajan. Merilevän syöntiä ei jodin takia suositella raskaana ollessa, kuten ei kylmäsavulohtakaan. Jos riisin keittoa ei lasketa, niin aikaa valmistukseen meni 10min, kyllä tästä näköjään selviää pikanopeastikin. Ja todellakin söin noi kaikki!


maanantai 18. toukokuuta 2009

Patellavyö pelastaa vyötärön

Olen niin onnellinen kun tämä valkoinen kevättakkini mahtuu päälle:)
Takki on ostettu Vilasta viime keväänä.


Musta mekko on H&M mama mallistoa. Siinä on edessä rypytykset, joten ilman vauvamahaakin tämä on ihan ok. Keksin laittaa vyötärölle patellavyön, se kursii mukavasti kasaan sitä, mikä on vielä vähän extrana vyötäröllä...Vyö on kirppislöytö.



Rouvasblogitunnus


Herttainen
lanseerasi virallisen rouvasblogitunnuksen! Kiitos tästä:D
Rouvasblogitunnuksen saaneet voivat luovuttaa tunnuksen eteenpäin kaikille haluamilleen rouvasblogin pitäjille. Se on sitten kunkin päätettävissä pitääkö bloggaajan olla ihan rouvashenkilö vai käyvätkö myös rouvashenkiset :)


Mielestäni rouvaantuminenkin on oleellinen osa tätä tunnusta. Koska Kalastajan vaimo on kohta menossa naimisiin ja hänen bloginsa on tähän kategoriaan hyvin sopiva, laitan tunnuksen hänelle eteenpän.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Tämän hetken suosikkipukeutujani

Olen jo pitkään ihaillut MTV3:n uutisankkuria Maija Lehmusvirtaa. Harmikseni hänestä ei juuri löydy kuvia, mutta uutisia katsoessani hänen asunsa ihastuttaa lähes poikkeuksessa. Tyttömäisiä leikkauksia, mahtavia väriyhdistelmiä ja eleetöntä eleganssia. Uutiset on pakko aina katsoa:D Koruja myöden kaikki matsaa upeasti yhteen!

SMG

perjantai 15. toukokuuta 2009

Turkoosi tunika

Ostettiin ystäväni kanssa GT:sta tällaiset tunikat, minä turkoosin ja hän keltaisen. Tämä on varmaan aika kiva mökkivaate hellepäivinä, ja miksei muutenkin kesällä. Minulla ei ole mitään turkoosia, mutta se aiempi Nicole Richie postaus sai minut haluamaan tätä väriä vaatekaappiin...
Aika lyhyt tämä on ihan pelkältään, alla täytyy pitää toista hametta tai sitten legginssejä.



Kirpparilta löydettyä

Punaiset Office London kengät 4€. Nämä ovat kuin uudet ja todella pehmeää nahkaa. Oli niin söpöt että eihän näitä voinut olla ostamatta!


Samasta pöydästä ostin myös Nanson halterneck mekon. Siitä parempaa kuvaa kunhan olen ensin pessyt sen ja mahdollisesti tehnyt pienet sisäänotot. Mekko maksoi 7,5€. En tiedä kannattiko maksaa ihan noin paljoa, mutta mekko on hyvälaatuisen oloinen. Koska näitä nyt olikaan myynnissä, kuosi näyttää vielä etäisesti tutulta? Mekko vaikuttaa käyttämättömältä ja Nanso-lapun takapuolelle on painettu "näyte". Eli joku näytekappale kai kyseessä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Pikkuinen raitatyttö

Minulle on kehittynyt pakkomielle valkoiseen "alushameeseen". Tämä on lähestulkoon jokaisen mekon tai hameen alla pilkottamassa.
Paita on H&M ja hame Only. Tyttösen pipo ja neule ovat Benettonilta.


maanantai 11. toukokuuta 2009

Pari

Huomasin äsken että Matroskinin tekemä nalle on ihan samaa kuosia, kuin pikkuiselle Lindexistä ostamassani mekossa! Aika suloinen yhdistelmä.


Ihana pehmo

Kiitos paljon Matroskin<3

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kukkia äidille

Niitä on tänä vuonna sattuneesta syystä riittänyt:)
Hyvää äitienpäivää!










lauantai 9. toukokuuta 2009

Tyylikäs Nicole Richie

Ihan täydellinen kokonaisuus! Raskaana oleva Nicole Richie näyttää todella kauniilta. Tuollaisen mekon minäkin haluan!

kuva theskinnywebsite.com

perjantai 8. toukokuuta 2009

VS:n mekko

On tämä mekko vaan kiva. Tässä on tullut nyt useampi päivä jo heiluttua.



Eikö ole ihanat kengät<3 Sopii yhteen:)


Jo toinen paketti Auraa korkattu.


Nyt on vähän veto pois, tekstiä ei siis irtoa tämän enempää:)