sunnuntai 31. elokuuta 2008

Vaaleaa murrettua

Murretut valkoiset ja beiget sävyt ovat ehdottomia suosikkeitani (taisin juuri epähuomiossa keksiä uuden sanan:)). Puhdas valkoinen ei tunnu enää niin luontevalta syksyn tullessa, paitsi pieninä ripauksina tietenkin.
Huivi ja villapaita ovat Benettonilta. Hame Lindexin tuunattu versio, kengät Tamaris (kirppis) ja laukku Sisley. Näillä tarkenee juuri ja juuri tällaisella ilmalla!






perjantai 29. elokuuta 2008

Takki kuin taivaasta

Kakkoskäden takki henkii 60-lukua. Vuoren ja villakankaan välissä on tylliä kohottamassa helmaa. Väri on ihana 50-luvun harmaansininen. "Ja hetken aikaa olen taas onnellinen!



Musta trikoopaita on hennesin Organic Cotton sarjaa. Ja aivan ihana päällä! Olen ollut valtavan tyytyväinen kaikkiin Organic Cotton vaatteisiin, joita olen sieltä ostanut.
Kukonaskelkuvioinen villakangashame on Luhdan ja olen ostanut sen parilla eurolla kirpparilta. Silkkihuivikin on kierrätetty ja kengät Dinskon. Mustat pitkävartiset käsineet Lindexistä. Oikeasti menin sinne etsimään niitä mainoksessa olleita konjakinruskeita ajokäsineitä. Niitä ei ollut vielä tullut myymälään:(

torstai 28. elokuuta 2008

Illalla

Lapsi jäi mummolaan yöksi.
Sohvapöydälle voi siis laittaa kynttilät.

Pientä iltapalaa, jota voi syödä kaikessa rauhassa, ilman sotkua.
Hiljaisuudesta nauttimista.



Ja silti
-
Ilman lasta,
tämäkään ei olisi nautinto.

Hutikengille käyttöä

Siitä ei ole montaakaan päivää, kun tein juttua hiteistä ja hudeistani. Pinkit kengät olivat ehdoton huti, paitsi että tänä aamuna ne olivat piste iin päälle. Eikö vain olisi aika tylsän ankea asu ilman näitä piristysruiskeita?
Merinovillamekko on hennesiltä kuten huivikin. Pahoittelen epäedullista kuvakulmaa, kamerasta meni akku, enkä sitten jaksanut ottaa enää uusia kuvia...





Sitten vähän laukustani. Francesco Biasian poninkarvainen laukku on kirppislöytö. Maksoin siitä viisi euroa...
Laukku on todella tilava ja reilun kokoinen. Vaikka karvajutut eivät yleensä iske, niin tämä on kuitenkin kierrätetty ja kestää luultavasti koko elämäni.


Pitihän ne kynnetkin laittaa kenkien kanssa matsaamaan:)
Väri on Mavalan Sweety, eli oikeasti ihan kenkien värinen. Hämärässä otettu kuva vähän vääristää sävyä.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Pari alejuttua

Lindexin alerekit tarjoavat edelleen kivoja yllätyksiä tällaiselle perusvaatteista pitävälle ja nuukalle naiselle. Kuvan valkoinen luomupuuvillatoppi oli -50% ja maksettavaa jäi kuutisen euroa. Muutaman euron kun laittoi lisää, sai omakseen kevyen valkoisen puuvillapaidan. Malli on leveä, mutta koska kangas on ohutta, se laskostuu kauniisti hameen alle tungettunakin.




Mä luulen että tämän oli nyt viimeinen muotikuva kissan kera vähään aikaan, se näytti niin totaalisen loukkantuneelta...Ekoissa kuvissa herra R nukkuu sikeästi sohvalla viltin päällä, kuten voitte tarkkasilmäiset asian todeta. Sitten minä otin kisun syliin täysin itsekkäin perustein, ja senhän kissat aina vaistoavat. Joten se oli bye bye kahden kuvan jälkeen.

tiistai 26. elokuuta 2008

+20°C?

Katsoin aamulla, että on luvattu aurinkoista ja +20°C lämmintä. Pukeuduin sen mukaan. Ei olisi kannattanut!!! Kylmä:(
Onneksi suosin turkiksia, tosin elävässä muodossa. Ne lämmittää kivasti;)




Maalauksiini tulee jotain ihmeen satuvaikutteita koko ajan. Ehkä se on osa jotain tämänhetkistä sielunmaisemaa? Edellinen postaus oli niin asiapitoinen, että nyt päästän teidät hieman vähemmällä:)



lauantai 23. elokuuta 2008

Mekko 2 euroa.

Jihuu!
Puuvillamekko, käsintehty, kaksi euroa.
Somaa punavalkoruudullista kangasta.
Mitä muuta tyttö tarvitsee?


torstai 21. elokuuta 2008

On ne jalkapohjat ihan puhtaat.

Ja sohvalla ei oikeasti saa pomppia;)
Mallimarin villasekoitehame on kakkoskättä ja maksoi euron. Aivan ihana! Ja ei siitä ole kauaa kun puhelin tämän pituuden olevan kaikkein kaamein ja epäedullisin. Miksi se nyt näyttää ihan hyvältä? Voisin kuvitella pitävänä tällaista pituutta enemmänkin.
En ymmärrä.
Villatakki on luottobenettonia, ihanaa kaivaa kaikki ohuet villatakit kaapista käytttöön!




Otin kuvat näistä hellyyttävistä puisista sarvikuonoista, jotka elelevät appivanhemmilla. Puuveistoksen ovat hienoja, tai ylipäänsä veistokset!



Ja tiedän, että kaikki aina ajattelevat oman lapsensa olevan todella erityinen. Mutta olen tavattoman ylpeä lapseni autosta, jossa on hienosti väritetyt renkaat. Hän ei piirtänyt yli vuoteen muuta kuin väripintoja, sitä ennen teki kyllä taidokkaita autopiirustuksia. Nyt jokin lukko on auennut taas ja piirroksia syntyy! Ilmeisesti puheenkehitys verottu luovaa osastoa tai jotain:)

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Mekosta on moneksi

Tänään olen pitänyt taas Soaked in Luxyrun mekkoa. Vaikka tämä on periaatteessa aika juhlava, niin mekko on niin mukava ja rento päällä, että pidän tätä ihan arkena. Eikä minulla yleensä ole mitenkään "liian hieno" olo.


tiistai 19. elokuuta 2008

Yksinkertaista yksityiskohtaista

Vero Modan alemyynnistä ostettu viitta osoittautui hyväksi ostokseksi alkusyksyä ajatellen. Tämä on kevyt, ei liian kuuma, mutta suojaa ensimmäisiä viileitä tuulahduksia vastaan.
Mekko on ostettu markka-aikaan ja maksoikohan markan vai kaksi. Aika hyvä sijoitus siis.




Koruina vanhat perintöhelmet ja lapselta lainassa oleva koru. Hän sai tämän Efva Attlingin Hope-laatan ja ketjun kummisedältään. Lasten koruja saa kuulemma äidit lainata:)


Kengät ovat Turun Tildan vanhat, hänelle liian pienet, mutta minulle ei;) Aika kiva juttu, kun voi kierrättää epäsopivia asusteita ja vaatteita muiden samantyylisten kanssa!


Sitten vielä muutama Efva Attlingin huokauksia aiheuttavaa korua...
Vad tycker du?

maanantai 18. elokuuta 2008

Vakkari vekkari

Harmaa vekkihame on vaan niin ihana. Se on jotenkin tosi helppo ja huoleton vaate, joka muuntautuu moneen pelkästään yläosan ja asusteiden avulla. Tämä tyyli on tällainen perus vanhahtava, aamulla päällä oli myös Vero Modan musta "viittakeeppi" poolokauluksella.


Ulkona on ihanan raikasta sateen jäljiltä, kukat ovat mielestäni tosi kauniita kun niissä on vesipisaroita.



lauantai 16. elokuuta 2008

Kerroksia

Tänään päällä kaksi hametta, minimekko ja hihaton paita. Ulkona oli vielä paksu neule lisänä. Kerrospukeutuminen on kyllä minulle vähän liiankin mieleistä:)
Konjakinruskea vanha suomalainen huopahattu on kirpparilta. Oli muuten aika hauska juttu, kun aamulla kävin pyörähtämässä paikallisella kirpputorilla. Katseeni kiinnittyi hienoon mustaan käsilaukkuun, jota joku pyöritteli miettiliäänä käsissään. Tunnistin heti Silvaran! Sitten "fiksuna" menin siihen viereen hihittelemään...Mutta oli ihan hauskaa hetki jutella, hän vaikutti todella kivalta ihmiseltä.
Hattukuvissa hiukseni näyttävät aika järkyiltä, älkää kiinnittäkö niihin huomiota. Kun ei ollenkaan harjaa hiuksiaan ja laittaa ne epämääräiselle puolinutturalle, tuo on lopputulos hatun kanssa. Eli muutama takkusuortuva kauniisti harteilla:) Hattu on kuitenkin ensimmäinen, josta oikeasti pidän ja jota tulen käyttämään nyt syksyllä. Siinä on iso kauniin muotoinen lieri ja suloinen rusetti sivulla.




Tämäkin hihaton paita on kirppikseltä, luultavasti taas jonkun itse väsäämä. Olen hulluna tällaisiin kiina-vaikutteisiin napituksiin ja kauluksiin!


Anoppi oli jostain ostanut ihan mielettömät lehdet. "Kodin Pukimet" ovat täynnä valloittavia neuleohjeita! Täsä muutama herkkupala ihailtavaksi.



torstai 14. elokuuta 2008

Ruskaa

Vielä eivät puiden lehdet ole muuttaneet väriä, mutta minä vähän olen. Tänään yllä oli murrettuja sävyjä. Huivi, vyö ja kengät piristivät muuten synkkää yleisilmettä!






keskiviikko 13. elokuuta 2008

Edellistä mukaillen

Poikkesin tänään kauppareissun yhteydessä kirpparilla. Sieltä ostin eurolla kuvassa olevan Pola-merkkisen paidan. Paidassa on edessä pieni röyhelö, hihat ovat hieman pussittavat ja kaulus pysty. Väriltään tämä on tummansininen ja materiaalina 100% puuvilla. Voin sanoa, että aika löytö! Kuvan kokonaisuus perintöhelmiä lukuunottamatta on maksanut minulle huikeat kaksi euroa! Paita siis euron ja valkoiset korkkarit euron. Hameen sain ilmaiseksi Turun Tildalta.
Hitsi vie, kuvan valkoinen lijakin oli kalliimpi...





Edit: Banneri lähti vaihtoon, kiitos syksyisten ajatusten ja inspiraation. Tätä uutta jaksaa nyt ehkä sitten katsella taas vähän pidempään:) Ja kuten monet lukijat ehdottivat, nyt on taustalla vähän omaa taidettakin.