keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Lisää kirppislöytöjä

Minulla on tämä Goshan paita myös luonnovalkoisena, ja pidän siitä tosi paljon. Olinkin aika riemuissani kun sama tuli kirpparilla vastaan tällaisena vedenvihreänä. Paita on ihanaa silkki-puuvillasekoitetta. Todella mukava esim villatakin alla syksyllä.



Samalla reissulla ostin myös tämän Benettonin pellavaisen mekon hintaan 6e.
Ehkä jotain pientä muotolaskosta voisi vielä tehdä, sitten tulisi hyvä.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Varjoilua

Uusin tuunaukseni on tämä valkoinen kirppismekko. Se oli minulle pari numeroa liian iso, mutta muuten todella kaunis. Otin sivuilta reilusti sisään ja syvensin selän muotolaskoksia. Nyt istuu!



Tapasin tänään toisen bloggaajan, Herttaisen! Meillä oli tosi kivaa, toivottavasti nähdään pian uudestaan! Juttua olisi riittänyt vaikka koko päiväksi, jos ei mökille lähtö olisi kohta edessä:)


maanantai 28. heinäkuuta 2008

Pellavaa ja paahtunutta nahkaa

En minä nyt ihan näin ruskea ole kuin kuvat antavat ymmärtää:) Mutta tämä P.T.A:n pellavamekko korostaa aika hyvin auringon antamaa väriä. Mekko on ihan ikivanha, äidin hylkäämä ja minun säilömä. Tänään tämä tuntui kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta. Mekko on jäänyt vähäiselle käytölle oikeastaan vain siksi, että se kaipaisi muutamaa sisäänottoa. Valkoinen nauha vyötäröllä on siis paikoillaan ihan syystä. Kaulassa edelleen Vanamokääty.




Tämän hiuskuvan otin vain siksi, että näette mitä aurinko tekee vaaleanruskeille raidoille. Aika hyvä katoamistemppu!


Monet ovat kyselleet treenaamisestani. Siihen on aika mahdotonta vastata, koska minulla ei ole mitään säntillistä ohjelmaa, jota toteuttaisin. Aika usein käyn kevyellä juoksulenkillä, pituus vaihtelee reilusta kolmesta kilometristä noin seitsemään. Eli ei mitään maratoonia ole suunnitteilla:) Juoksen ihan vain fiiliksen mukaan. Välillä voi tulla yli kuukauden tauko koko hommaan, sitten taas juoksenkin joka päivä, ihan huomaamatta.
Kolme vuotta sitten ostin elämäni "ensimmäiset" lenkkarit ja edelleen juoksu maittaa. Nyt siitä on oikein ruvennut nauttimaan.
Jopa mökillä pitää päästä lenkille. Kuva onkin otettu nyt viikonloppuna, oli niin kuuma että juoksin uikkareissa ja trikoissa:) Minulla ei ole tällä hetkellä minkäänlaista sykemittaria. Juoksin sitten tuon valkoisen kelloni kanssa, saipahan ainakin ajasta jonkun käsityksen. Sykemittari pitäisi kyllä ehdottomasti hankkia...Tulisi uudenlaista haastetta urheiluun.
Lenkkeilyn lisäksi lapsen kanssa tulee tehtyä kaikenlaista hyötyliikuntaa. Käyn viikoittain myös Bodybalancessa. Sitä ennen olen joogannut ja harrastanut syvävenyttelyä.
Aika ankea treenipostaus siis...Mutta jos joku erityinen mietityttää, voin yrittää vastata.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Merellisissä tunnelmissa

Päivän asu kuva on otettu juuri ennen lähtöä...Eli en todellakaan näytä tältä normaaleissa mökkiolosuhteissa. Niissä ei paljon kuvattavaa ole. Menimme mökiltä suoraaan sukulaiskaksosten rippijuhliin ja laitoin sinne tämän anopin vanhan yo-mekon. Sopii hyvin kuvattavaksi näissä olosuhteissa, eikö:)



Eilinen oli yksi sellaisia päiviä, joiden toivoo jatkuvan ja jatkuvan...Kalliot olivat niin kuumia että varpaita poltteli. Koko päivän sai olla uikkareissa ja silti hiki valui.
Meidän poitsu se tykkään onkia. Ja välillä hän etsi hienoja kiviä, joita piti sitten tuoda pussissa kotiinkin.





Keksin antaa kaksosille rippilahjaksi tämän kaksiosaisen maalauksen. Sitä kun voi pitää seinällä yhdessä, mutta osat toimivat myös yksinään. Eli kun he lähtevät maailmalle, niin kummallekin jää oma puolisko muistoksi:)


Ainiin, meinasi unohtua tämä kuva. Kaulassani oli tänään tämä Kalevala Korun Vanamo-kääty. Koru on kyllä tosi monikäyttöinen, kun sitä voi pitää niin monella eri tapaa. Näin pidettynä se on yksinkertainen mutta silti juhlava.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Viikonloppu alkakoon

Palailen jälleen sunnuntaina. Ehkä huomenna tulee joku juttu, jos tulee:) Nettiyhteydet kun ovat arvaamattomia.
Pieni blogiloma voisi olla kyllä ihan perusteltavissa? Sellainen yhden päivän kestävä?
Hauskaa viikonloppua kaikille! Mahtavaa ilmaa luvattu.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Tänään on kuuma

Olen ottanut aurinkoa koko iltapäivän, nyt tulin hetkeksi sisälle vilvoittelemaan. Olemme käymässä miehen vanhemmilla, aamulla päällä oli shortsit ja Lindexin valkoinen tunika, jonka alla hihaton toppi.


Järkytyin taas tätä kuvaa katsoessani, toisen jalan verisuoni näyttää siltä, että se räjähtää ihan kohta. Ok, olen käynyt aamulla Bodybalancessa ja juoksulenkillä ja tänään on helle, mutta tarviiko jalassa silti olla tuollaisia suonia?


Pidän posliininmaalauksesta vaikka en ole sitä aikoihin ehtinyt harrastamaan. Tämän lintuvadin tein kynäöljytyönä joskus neljä vuotta sitten. Annoin sen joululahjaksi appivanhemmille. Siellä se koristaa heidän kakkosvessaansa tänäkin päivänä:) Saippuatelineenä kenties?
:D


tiistai 22. heinäkuuta 2008

Lisää taidetta

Sovelsin vyötärönauhaa tähänkin hameeseen. Se on Marks&Spencerin ja yllätys yllätys, vyötäröltä iso. Kyllä tähänkin mielestäni vyö sopii ihan kivasti. T-paita on anopin tuliainen ja kengät samat vanhat. Jouduin tänään jo kertaalleen vaihtamaan vaatteet, kun kaatosade yllätti. No, kyllä kerran kesässä sopii kastua.


Tässä taas uusin työni "Linnut". Pidän tästä todella paljon, eli seinälle menee. Tuolla on nyt neljä taulupohjaa odottelemassa että hyökkään kimppuun:)
Minä yritän aina saada maalauksiin valoa ja välkettä. Muuta tavoitetta ei taida olla todellisessa elämässäkään. Että näillä eväillä siis mennään.


maanantai 21. heinäkuuta 2008

Maalausta ja keksintöjä

Olen surrut tämän Goshan sikkisekoitehameen väljyyttä. Hame on minulle auttamattoman iso, roikkuu lantiolla ja ylettyy puoleensääreen. En ole tohtinut lyhentää tätä, ja äsken sen sitten keksin. Hameen voi nostaa "paperipussiksi" ohuen valkoisen kangasvyön avulla! Nyt mietin vain, että miten näin yksinkertainen ratkaisu ei tullut mieleen jo aikaisemmin...






Kaunis orkideani sai inspiraation valloilleen. Maalasin siitä tällaisen taulun. Taulu on ehkä tipan kesken, täytyy antaa sen vielä vähän hautua. Tämä paikka olisi taululle erinomainen, minua mietityttää vaan se, että samassa paikassa otan kuvat päivän asuistani. Pitääkö taulu joka kerta nostaa pois paikoiltaa ettei se häiritse? Äh, kai se pitäisi...




Söin tänään päiväruoaksi tonnikalasalaatin. Mikä tahansa salaatti on mielettömän hyvää, kun sinne laittaa tätä:
"Vesi kielellä sitä maistellaan - HESEN KASTIKE!
Suuri maku, joka valloittaa - HESEN KASTIKE!
Käytä salaattiin tai dippiin, lisukkeeksi kaikkiin ruokiin!
Suuri maku, joka valloittaa - HESEN KASTIKE!"
Ps. Tämä ei ollut maksettu mainos;)

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Bolero

Tämä ruskea blolero on T.T:n vanha, ja sain sen eilen. Tykkään tästä paljon! Kauniit helmikirjailut viimeistelevät pääntien.
Jalassa on anopin vanhat Juhani Palmrothin korkkarit. Auringonvalossa nahka kiiltelee kauniisti.





Veljeni oli meillä tänään kylässä. Tämä tyylikäs puvuntakki on kirppislöytö. Oli pakko laittaa alimmaiseksi tuollainen vertailukuva. Pituuseroahan ei huomaa lainkaan, paitsi valokatkaisijaa katsomalla (ja minulla on sentään vielä korkkaritkin jalassa).
:D


perjantai 18. heinäkuuta 2008

KIVA PÄIVÄ

Tänään oli sellainen rentouttava naisten pölinäpäivä. Siihen kuului kirppisten koluaminen, ulkona syöminen ja ostosten sovittelu. Tehtiin Turun Tildan kanssa paljon hyviä löytöjä, alla olevan hameen hän osti alunperin itselleen kahdella eurolla, mutta hame päätyikin sitten minulle:) Se on kaunis korkeavyötäröinen hame, joka käy värinsä puolesta moneen yhdistelmään.



Tämän harmaan vekkihameen sain Turun Tildalta tuliaseksi. Se on todella kiva! Kuvissa paita repsottaa huonosti, mutta hame istuu kyllä hyvin. Sain myös kengät ja boleron, ne esittelen myöhemmin.
T.T osti itselleen kirppikseltä tällaisen Lindexin juhlahameen, huippulöytö! Vihreäpaitainen lapsuudenystävä osti kuvassa olevat kengät ja laukun muutamalla eurolla. Ne ovat molemmaat nahkaa ja kotimaiset.


Lapsuudenystävä osti pitsisen kaitaliinan parilla eurolla, ja laittoi sen kaulaansa. Hyvä ajatus! Minä ostin metallisen kaulakorun ja rannekorun.
Paljon on vielä esittelemättä, kaikille tuli kunnon kantamukset. Otetaanhan uusiksi mahdollisimman pian!


torstai 17. heinäkuuta 2008

Kivoja löytöjä!

Kävin tänään Lindexin alessa, siellä oli paljon kaikkea -70%. Kuinka ollakaan, rekistä löytyi tällainen ohuen ohut puuvillatunika. Kiitos Lindex! Tämä tuntui heti ihan minulta, täydellinen kerrospukeutumiseen ja yhdisteltäväksi. Valkoisen alushameen kanssa tämä on parhaimmillaan. Ehkäpä valkoinen aluspaitakin olisi hyvä alle. Mietin myös, että vyöllä tästä tulee varmaan aika söpö<3

Ja kiitos Silvara tästä laukusta! Tein täsmäiskun kirppispöytään, jonka "koodin" selvitin jo aikaisemmin;) Siellä oli selvästi ihan vain minua varten tällainen suloinen vintagelaukku. I love it! Ehkä olisi vaan pitänyt sopia laukkutreffit, niin olisit säästynyt kaikelta vaivalta;)





Kummipojallekin löytyi jotain. Olen hulluna kaikkiin korvallisiin asuihin. Voi lapsiparkaani kun hän oli vauva. Oli aasinkorvaa ja pupunkorvaa yhdistettynä nallenkorvaan...Vauvat vaan on niin ihania puettuina pieniin eläinasuihin...Ihan kuin ne muuten eivät olisi jo kerrassaan vastustamattomia;) Earth Collectionin uudenveroinen kietaisupaita tuntui niin pehmoiselta, että nappasin senkin samasta pöydästä mukaan.


Ostin eurolla meille tällaisen pöytäliinan. Kuvassa näkyy myös taustapuoli (tuo tummempi). Toiselta puolelta se on tuollainen vaalea, toiselta tumma. Tämä on sellaista hyvin liukasta materiaalia, mitä joskus käytettiin paljon. Aika painavaakin. Minulla on juuri tätä sävyä sohvatyynyissä, ajattelin että voisi olla ihan hauskan näköinen, jos joskus tarvitsee vähän viherterapiaa:)


Että tällaisia löytöjä tänään, mitäs piditte?!

Lempivärejä

Tällainen ruskean sävy on mielestäni ihana. Mikähän tämän virallinen nimitys on? Ei tämä ihan konjakinruskeankaan kriteerejä taida täyttää. Valkoisten hameiden yhdistelmä on ollut tämän kesän ehdoton lempijuttu. Näitä pidän noin joka toinen päivä...
Viimeisen kuvan laturikasa oli kiva yllätys, kuvatessa en huomannut sitä lainkaan:)

Huomenna rakas lapsuudenystäväni saapuu meille Turun Tildan kanssa! Luvassa onkin kirppiskierros ym mukavaa. Hei Turun Tilda, jos sinulle on kertynyt jotain virheostoksia, otapa ne mukaan;) Ehkäpä huomenna on luvassa sitten myös yhteiset "päivän asu" kuvat!