sunnuntai 16. marraskuuta 2008

60-luvun jakkupuku

Kävin eilen kirpparilla veljen ja hänen vaimonsa kanssa. Käly bongasi hienon puvun, mutta ei sitten innostunut väärästä koosta. Minä otin tämän ihanuuden sitten mukaani.
Jakku maksoi 2€, hame 1€. Puku oli täysin virheetön hameen vuorikankaan purkautunutta helmaa lukuunottamatta. Se on helppo harsia takaisin paikoilleen! Koko homman kruunasi takista löytynyt valmistajan merkki, "Atelier Henny Leppänen". Puku on villakangasta.
Sanoisin että tämän arvo on kyllä jotain IHAN muuta kuin kolme euroa!!!
Hame on vyötäröltä aika tiukka mutta meni vielä kiinni, ensi syksynä tämä kyllä taitaa istua hieman paremmin;)

Kotona laitoin puvun ensin tuulettumaan ulos pariksi tunniksi. Sen jälkeen pesin sen haaleassa vedessä Marseille-saippualla. Koska puku oli villaa niin ötökkäriskin minimoimiseksi suihkutin huuhtelun lopuksi päälle todella kuumaa vettä. Silkki ja villa kestävät lähes kiehuvaa vettä menemättä piloille, mutta kangasta ei saa yhtää rutistaa ja sen pitää antaa jäähtyä itsekseen ennen kuin puristaa ylimääräiset vedet pois. Kangas ei kutistunut lainkaan ja aamulla vielä silitin sen.
Eli tämä vinkkinä niille, jotka eivät uskalla ostaa käytettyjä/second hand vaatteita peläten niissä olevan "jotakin ylimääräistä". En myöskään luota uusiin villavaatteisiin vaan vähintään tuuletan ne ennen käyttöönottoa!




Ostin myös 50-luvun sanomalehtiä, ajattelin askarrella näistä joulukortteja tms. Vanhat mainokset ovat mielestäni ihania!



Tähän loppuun vielä hyväksi havaittuja kirppisvaatteiden/kenkien/laukkujen puhdistusvinkkejä:

-Tuuletus
-Pesu marseille-saippualla
-Huuhtelu kuumalla vedellä/kankaan annetaan jäähtyä rauhassa
-Silitys on todella hygieenistä kaikille vaatteille!
-Pakastaminen, joko pakastinlokeroon pariksi päiväksi muovipussissa tai talvella ulkoilmaan
-Kesällä suoraan auringonvaloon
-Vaatteen pitäminen kuumassa saunassa tunnin pari
-Kengät ja laukut joissa on villaa voi suihkuttaa hyönteismyrkyllä ja sitten tuulettaa
-Pinttyneet laukunhajut saa pois suihkeella, joka raikastaa ummehtuneet tekstiilit, joissain isoissa marketeissa on näkynyt
- Kengät voi desinfioida apteekissa myytävällä desinfiointiaineella, joka on tarkoitettu erilaisille pinnoille. Se on sellainen iso pullo, edullisempi kuin normaalit desinfioimisaineet!

Tuleeko teillä mieleen vielä jotain muuta? Listaa voi jatkaa!

19 kommenttia:

Ocean kirjoitti...

Onpa kaunis jakkupuku, sopii sulle :)

Janika kirjoitti...

Kaunis puku.

Herttainen kirjoitti...

Vanhat mainokset on kyllä ihania! Kaikenlainen vanha on ihanaa! Eilen polttareissa laulettiin savokarjalaisten lauluhäiden perinteisiä lauluja, se oli kyllä todella hauskaa ja mielenkiintoista vaikka olen onnellinen että olen nykypäivän morsian, en entisaikojen antilas, sen verran rankkaa oli tuolloin naiselle naimisiinmeno, anoppilaan orjaksi... ;)

Mutta on vaan niin ihanaa tietää kaikenlaista menneistä ajoista, oli ne sitten vanhoja sanomalehtiä, lauluperinteitä, käsikirjoja, kirjeitä tm. jotka ovat säilyneet.

MouMou kirjoitti...

Voi tuo hame istuu todella kauniisti.:)

Lennie kirjoitti...

Monissa paikoissa internetissä suositetaan pakastimista kaksi viikkoa!

Vasta siinä ajassa ötökät menehtyy ja silloinkin pakastimen pitää olla -23-25

Tosi kaunis hame!

Turun Tilda kirjoitti...

Uskomaton puku, onnittelut! Mä tulin muuten ihan vainoharhaiseksi nyt kun tajusin, etten ole tehnyt kirpparilöydöilleni muuta kuin pistänyt kaappiin... Eli kaiketi pitää marssia markettiin ostamaan kaikenlaisia tököttejä ja toivoa, ettei mitään tuholaisia ole jo asettunut taloksi :(

Mä muuten olen tehnyt ensimmäisen tieteellisen tutkimukseni (eli proseminaarin) Suomen historiassa mainoksista! Vertailun kohteena olivat Kotilieden, Hopeapeilin ja Eevan vuosikerrat vuodelta 1937. Hupia riitti!

Pitäisi vaikka skannata ja lähettää sullekin parhaat palat! Paras mainos oli ehdottomasti se, missä mainostettiin sellaista terveysjuomaa ja todettiin että haluathan tulla uhkeaksi täyteläiseksi naiseksi etkä olla mikään laiha ruikku ;)

Matroskin kirjoitti...

Ihana jakkupuku. Minulla oli parikymppisenä paljon 60-luvun jakkupukuja, mutta enää en niihin mahtuisi. Naiset taisivat käyttää silloin korsettia ja jotain puristusliiviä vähintään.

NinaV kirjoitti...

Omassa blogissani juuri utelin käytettyjen kenkien putsausohjeita kun löysin kivat Fidasta. Eli nahkakengät, desinfiointiaine, mutta voikohan niitä pakastaa että loputkin pöpöt kuolee vai miten itse otat käytetyt kengät käyttöön? Kiitos jos osaat auttaa!

norppa kirjoitti...

on kyllä tosi nätti tuo jakkupuku!

ja vanhat mainokset on mahtavia, joskus hyvinkin koomisia myös :D

ellen kirjoitti...

ocean: Kiitos!

janika: Kiitos, niin minustakin:)

herttainen: Sama täällä, kaikki vanha on ihanaa...

moumou: Joo, siinä on todella hyvä leikkaus!

lennie: Joo, viikkoa olen myös kuullut. Mutta itse ajattelisin että se pari päivääkin riittää, varsinkin jos on hyvin tuuletettu vaate/mahdollisesti suihkutettu ötökkämyrkyllä...Mutta tiedä niistä sitten:)

turun tilda: Joo, skannaa ihmeessä!
Yleensä turkiskuoriaiset ym on myös talojen ongelmia. Eli rakenteissa eläviä ördökkejä. Siinä ei sitten vaatteiden huoltaminen enää autakaan! Mutta jos sun vaatteissa ei ole ollut pieniä reikiä niin tuskin niitä silloin on teille kulkeutunut.

matroskin: Totta. Mulla on sellainen ruumiinrakenne että vanhat vaatteet ovat istuneet ilman korsettiakin, mutta jos ei ole luonnostaan vyötäröä niin silloin on ollut pakko turvautua muihin apuvälineisiin:) Silloin kun m eidän poika syntyi niin ostin vanhan 60cm ympäryksellä olevan korsetin. Vajaa kuukausi synnytyksen jälkeen sulloin sen päälleni ja käytin kotona. Minä luulen että vatsa palautui sen antiosta paljon nopeammin! Ja se teki tosi hyvää kipeälle alaselälle. Kyllä niille on siis tänäkin päivänä paikkansa;)

ninav: Olen sitä mieltä että nahkakengille riittää desinfioimisaine. Jos ei siis ole mitään villavuorta tms, niin no worries:)

norppa: Totta:)

ellen kirjoitti...

kivasti kirjoitusvirheitä:D

Paula kirjoitti...

Uskomaton jakkupuku löytö.

Kertoisitko vielä mitkä second hand ja vintageliikkeet ovat Helsingissä mielestäsi top5?
Käväsin viime viikonloppuna Hesassa ja Kruununhaassa Tuuliatuussa. Löysin ihanat kengät, laukun ja takin.

Turun tildalle, minuakin kiinnostaa nähdä ne skannatut vanhat mainokset. Ja toki koko seminaarityö kiinnostaisi nähdä. Onko se sähköisessä muodossa?

Vilma kirjoitti...

Meiltä kotoa löytyi noita 50-luvun lehtiä rappusten alta :D Eristeen virkaa ilmeisesti hoitaneet. Osa lahjoitettiin kouluun ja papalle, loput taitaa olla kellarissa tallessa. Täytyykin etsiä ne sieltä kun menen seuraavan kerran kotiin :)

Kaunis jakkupuku, tosi upea löytö!

Merja kirjoitti...

Kiitokset vinkeistä.

Löysin täällä eilen tosi makean näköisen vanhojen vaatteiden putiikin, mut kun oltiin menty rantsuilemaan niin se jäi.. Pitää käydä ensi viikolla tsekkaamassa (ilman lapsia).

NinaV kirjoitti...

Kiitos avustasi. Palkitsin blogisi äsken blogissani. Tiedoksesi siis.

Rhia kirjoitti...

Hyviä puhdistusvinkkejä. Muistutan kumminkin tuosta auringonvalossa pitämisestä että monet materiaalit eivät kestä pitkäaikaista suoraa auringonpaistetta. Esim herkät vanhat silkit haalistuvat nopeasti ja villa kellastuu suorassa auringonvalossa. Vahinko voi materiaalista riippuen tapahtua jo tunnin altistuksen aikana esim. pyykkinarulla.

Hieno jakkupuku muuten!

em kirjoitti...

Kiitos puhdistusvinkeistä! Tosin olen niin pöpökammoinen, että en varmaan saisi mielenrauhaa esimerkiksi pelkästään tuulettamalla vaatteen... Lievää kaksinaismoralismia, muuten pidän ekologosuutta ihanteena, mutta puhtauden suhteen olen valmis käyttämään niin järeitä kemikaaleja kuin vain löytyy. :F

Sain jonkunasteisen hepulin havaittuani, että mummin varastoista kaivetussa huivissa, joka oli ehtinyt jo jonkun aikaa virua kaapissani, oli pieniä reikiä. Suurinpiirtein pinseteillä pakkasin sen moneen muovipussiin, kiikutin roskiin ja siirryin sitten hysteerisesti tarkastamaan muita vaatteita.

Kirpputoreilla aina vältän "epämääräisennäköisiä" pöytiä, koska pelkään tunkevani käteni johonkin vähemmän hygieeniseen. Tämä lienee syy siihen, että saan aina vain kateellisena ihailla muiden uskomattomia kirpparilöytöjä... Kuten tätä pukuasi!

ellen kirjoitti...

paula: En mä kyllä osaa sanoa helsingin liikkeistä mitään...

vilma: On ne vanhat lehdet ainakin aika viihdyttäviä:D

merja: Siellä on varmaan hiukan eri tarjonta kuin täällä!!!

ninav: Ok, kiitos!

rhia: Joo, toi on totta, ei mitään arvokasta kannata jättää aurinkoon!

em: Villa/silkkivaatteet ym olisi kai paras säilyttää kannellisessa tiiviissä muovilaatikossa aina kun niitä ei käytä. Itse pyrin tekemään niin sellaisten villavaatteiden kohdalla joita tulee pidettyä harvakseltaan.

Tiina kirjoitti...

Hei!

Olen nyt jonkin aikaa seurannut blogiasi ja tuli mieleeni, että missä ihmeessä säilytät kaikki vaatteet, laukut, kengät jne? En tiedä oletko asiasta jo maininnut jossain, ei ole pistänyt silmääni.

Ihania muuten nuo 50-luvun mainokset :).

Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi ja onnellista odotusta :)!