tiistai 7. lokakuuta 2008

Syksyn väreissä

Valkoinen mielletään yleensä kesän väriksi mutta mielestäni se käy kaikkiin vuodenaikoihin oikein asustamalla. Tämä valkoinen hellemekko sai kaverikseen Vero Modan ruskean liivin, kirppishuivin ja Vagabondin kengät. Onko liian kesäistä?





Lapsi tuo minulle joka päivä "lahjan". Ovat nämä ihania.

20 kommenttia:

nei kirjoitti...

Minäkin tykkään bändistä :) Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta olen lasten kerhon ohjaajana päässyt ihastelemaan, miten lasten tapa nähdä asiat on monesti jollain lailla aikuisen tapaa oivaltavampi. On jännä ajatella, että se mutkaton "viisaus" on joskus ollut meissä kaikissa, mutta jäänyt kasvaessa vähitellen jonnekin.

Käypä muuten kurkkaamassa blogissani oleva haaste, jos se vaikka jollain tapaa sytyttäisi :)

Amelia kirjoitti...

tuo on totta mitä sanoit lapsista, vaikka luulen että monet jotka ei ehkä halua lapsia usein puhuu siihen malliin että lapset ei ole sitä ja tätä. tai en tiedä.

mekon saaki just kivasti sopimaan vuodenaikaan yhdistelemällä kaikkee kivaa siihen :)

ellen kirjoitti...

nei: Niin, lapsissa on muutenkin kaikkea tosi mystistä, joka sitten helposti katoaa.

amelia: Voi olla. Tai tiedän että monet ajatteleekin niin.

dolce kirjoitti...

Ei tuo liian kesäinen ole huivin, liivin ja noiden ihanien kenkien ansiosta. Voi kun harmittaa, että ostin ne mustina...

Johanna kirjoitti...

hyvä bändi :D
Hyvä kirjoitus, ja kauniit vaatteet :)

Pandora kirjoitti...

Voi vitsi miten hienoa, että joku aikuinen oikeasti tajuaa tuon! Olen oikeastaan läpi elämäni joutunut tappelemaan sitä ennakkoluuloa vastaan, että lapset eivät tajua mistään mitään. Aikuiset, jotka katsovat lastaan kuin mitäkin "oletpas söpö kun sanot noin mutta et sinä oikeasti tätä ymmärrä" -ihmistä, saaavat minut kihisemään vihasta. :s

Luin lokakuun Oliviasta tosi järkyn jutun naisesta, jonka äiti liittyi lahkoon. Ehkä eniten pisti silmään se, mitä kirjoittaja kertoi erään ohjelman kuvaamisesta. Yksi poika oli nähnyt joka kuvassa Jeesuksen! Rupesi itseänikin hiukan ällöttämään, että mitä niiden vanhempien päässä on liikkunut... tuli jotenkin tästä mieleen. :)

Mutta no joo, tekisi varastoo nuo vagabondit niin kovasti... :D

A (ARblog) kirjoitti...

Kauniit kengät! Eikä se asu ole liian kesäinen :DD

heini kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä valkoisesta <3 Tai yleensäkin olen sitä mieltä, että jos tekee mieli pukeutua johonkin, pukeutuu vaan! Ilman että välittää mistään "säännöistä" tms. :) Olen ainakin itsekin hullu valkosfani ja pidän sitä AINA, kun siltä tuntuu <3 Sitä paitsi, olet niin tyylikäs valkoisessa, joten kyllä minäkin sinuna pitäisin!

vihnainen kirjoitti...

Lapsuuden mystifiointi ja glorifiointi saattaa johtaa juuri siihen, mitä tulisi välttää. Lapsi nähdään meistä muista niin kovin poikkeavana olentona, jonka omaehtoiseen kehitykseen ei ole missään suhteessa syytä puuttua. On toki selvää, että lapsen ajattelua ja toimintaa ei yleisesti ottaen tule rajoittaa. Päin vastoin. Kuitenkin, liian monilla vanhemmilla on taipumus ulottaa tämä periaate myös etiikan alueelle. Kuvitellaan pahimmillaan, että lapsesta itsestään löytyy perustavaa hyvyyttä, jonka esteeksi ei pikkumaisia rajoja kaivata. Toisen ihmisen ymmärtäminen muuksi kuin minuuden jatkeeksi (eli sinuudeksi, joka on minuudelleen samanlainen minä kuin minä minulle) on kyky, jota ei saa lahjaksi. Se pitää kantapään kautta oppia. Jos vanhemmat eivät nykyistä innokkaammin suostu kantapäiksi (eli vanhemmiksi), en yhtään ihmettele, miksi ihmisiä, jotka eivät halua yhtäkään lasta lisää maailmaan, on niin paljon. Luovinkin lapsi vailla kasvatusta on lähinnä rasittavia. Sinänsä en usko, että ihmisten ratkaisut lapsettomuuden puoleen johtuisivat niinkään paljon heidän virheellisistä käsityksistään lapsen olemuksesta tai edes johtaisivat niihin. Ehkäpä "älylliset saavutukset" lyövät toisinaan hiekkalaatikon reunan laudalta.

ellen kirjoitti...

dolce: Mua taas harmittaa, etten ostanut SEKä beigejä ETTÄ mustia:)

johanna: :)

pandora: Niin, arvostaa lasta lapsena. Se ei ole aliarvioimista eikä yliarvioimista:)

a(arblog): Kiitos!

heini: Joo, mä kyllä pidän valkoista läpi vuoden:)

May kirjoitti...

Totta tuo mitä sanoit lapsista. Muistan itsekin kun minua ja ymmärtämistäni on vähätelty. Toinen mitä en kestä on lapsesta puhuminen esim. aikuisten kesken niinkuin hän ei olisi läsnä. Ja lapsi ihmeissään kuuntelee vieressä.

sala kirjoitti...

kaiken järjen mukaan saat videon liitettyä tekstiisi youtubesta kopioimalla tuolta youtubesivulta sen videon oikealla puolella olevan EMBED-koodin, siinä URLin alla :>

mä en ole ikinä käsittänyt, miksi valkonen on muka kesän väri. itse käytän esimerkiksi valkoisia farkkuja myös talvella, enkä näe siinä mitään outoa.

ellen kirjoitti...

vihnainen: Tuo on juuri se asia mikä ärsyttää. Heti kun puhuu jotain lapsen kunnioittamisesta ja lapsesta arvostettavana persoonana, tulee joku lässyttämään rajoista ja kurista.
Se kertoo aika paljon yleisistä kasvatuskäsityksistä.
Tiettyjen rajojen sisällä, jotka vanhemmat luonnollisesti määrittelevät, on hyvin turvallista olla "luova".
Omasta kokemuksesta voin sanoa että aika monet liian tiukan kurin ja nuhteen alla kasvaneet pääsevät siihen "lyömisen" makuun vasta sitten myöhemmällä iällä. Tosin he tekevät sen vähän hienostuneemmin kuin hiekkalapiolla. Ehkä verbaalisesti, rivien välistä, mutta sama asia.

may: Tuo on totta, ja myös tosi ärsyttävää!

sala: Jaha...täytyy kokeilla, kiitos.

vihnainen kirjoitti...

En mielestäni ole puhunut kurista, vaan siitä, että oleellisimpia asioita elämässä joutuu opettelmaan lapsikin aikuisen tuella. Se ei ole lapsen vähättelyä persoonana. Otin asian esiin, koska lause: "Se on lahja nähdä toinen ihminen itsestään erillisenä, kuitenkin kunnioitus säilyttäen." tuntui jotenkin kontekstissaan viittaavan siihen suuntaan, että tämä on asia, jota ei tarvitsisi saavuttaa. Ja tulkitsin lauseen sisällön, kenties virheellisesti, jonkinlaiseksi kyvyksi empatiaan. Tosin rajoilla on bonuksena sekin positiivinen vaikutus, että ne kehittävät myös lapsen itsesäätelykykyä, joka mahdollistaa luovuuden ja ylipäänsä kaiken mielekkään toiminnan, ei vain lapsuudessa vaan myös aikuisuudessa.

Mitä omaan lapsuuteeni tulee, se oli, kiitos rivien välistä kysymästä, hyvä ja tasapainoinen. Se tosin jäi vanhemmilta opettamatta, että keskustelussa ei ole tarkoitus tehdä konsensuksesta poikkeavia avauksia tai ylipäänsä esitellä itselle mieleen tulevia näkökulmia.

Cerisier kirjoitti...

Muistan itsekin miten ärsyttävää lapsena oli joidenkin aikuisten alentuva "ethän sä nyt vielä mitään tiedä"-asenne. Parhaani mukaan yritän sitä välttää, ja kyllä se tarhaikäinen on usein osoittanut ymmärtävänsä yllättänyt ymmärtämyksellään. Kuten sinäkin, yritän olla asettamatta liian tiukkoja raameja luovuudelle - järkevissä rajoissa (sanotaan nyt ettei kukaan tule urputtamaan), sillä jos lapsi ei opi ottamaan muita huomioon on asiat huonosti.

ellen kirjoitti...

vihnainen: En vastannut sinulle henkilökohtaisesti vaan vain jatkoin aloittamaasi ajatusleikkiä.
"Kuvitellaan pahimmillaan, että lapsesta itsestään löytyy perustavaa hyvyyttä, jonka esteeksi ei pikkumaisia rajoja kaivata."
- Niin, ovatko lapset luonnostaan hyviä tai pahoja. Eivät kai kumpaakaan. Mutta jokaisella lapsella on oma persoona jo ihan vauvasta asti. Sitä persoonaa minä haluan tukea.

ellen kirjoitti...

cerisier: Muiden huomioon ottaminen on mielestäni arvo, joka on hyvä tuoda esiin jo pienelle lapselle. Ideaalisintahan on, että siitä tulisi osa lapsen persoonaa, siis luonteva jatke jollekin jo olemassaolevalle. Onko se sitten kasvatusta vai lapsen kanssa läsnäolemista. Siitä en osaa sanoa. Mutta omalla esimerkillään voi näyttää aika paljon.

vihnainen kirjoitti...

Osa lapsen aliarvioimista on se, että lapsille puhuessa vaihdetaan systemaattisesti äänensävyä ja vältetään vaikeita käsitteitä. Aivan kuin ei luotettaisi siihen, että lapsi jaksaa kuunnella muutakin kuin elämälle vierasta sössötystä. Lapsi osaa myös ilmaista, jos ei ymmärrä. Kielenkehityksen (ja ajattelun ylipäänsä) kannalta on oleellista, ettei kommunikaatiota mukauteta loputtomiin "lasta ajatellen". Lapselle voi esimerkiksi, sinänsä kielellisesti usein tasokkaiden, lastenkirjojen ohella lukea valikoidusti myös sitä kirjallisuutta, johon itse tapaa tarttua. Oma kieleni kiittää päivittäin siitä, että äitini ymmärsi ääneenlukemisen päälle.

ellen kirjoitti...

vihnainen: Meillä taas on yksi "hieno" kirjallinen perinne, jonka vaikutus on nähtävissä miehessäni ja varmaan jo pojassakin. Aku Ankka;)

Anonyymi kirjoitti...

Aikuiset tuppaavat unohtamaan, millaista oli olla lapsi :>