torstai 4. syyskuuta 2008

"Teiniasu"

Niin, siis takki on "Teiniasu Oy:n". Muutaman euron kirppislöytö viime syksyltä on osoittautunut aika aarteeksi. Pituus oli alunperin puoleen sääreen, mutta lyhensin helman ja yleisilme keveni roimasti.




Muuten tämänpäiväinen yhdistelmä tuntuu nyt oudolta...Tiedättekö ne aamut, kun kaivaa kaapista kaksi vaatekappaletta, joita on käyttänyt ehkä vain kerran aikaisemmin, koska ne eivät tunnu omilta. Sitten yhdistää ne ja lähtee ovesta ulos. Ulkona huomaa, että vaatteet jotenkin tekevät persoonaan vieraita säväyksiä. Epämukava olo jatkuu luultavasti iltaan ja siihen, kunnes pääsee kotona laittamaan päälle puuvillatunikan ja villasukat.
Paita nyt kuitenkin on Part Twon ja periaatteessa siinä ei ole mitään vikaa. Hame on O.I.S merkkinen ja periaatteessa siinäkään ei ole mitään. Kuten ei Lindexin nahkavyössä tai kirpparilta bongatussa puukorussakaan. Ehkä vika onkin vain minussa:)

21 kommenttia:

male kirjoitti...

Tykkään asusta! :) Mutta olen samaa mieltä siitä, että aina kun tuntee olevansa "vieraissa" vaatteissa, niin osa omaa itsevarmuutta katoaa. Pukeutuminen vaikuttaa ihmiseen henkisesti enemmän kuin monesti luullaankaan.

Pineapple Penguin kirjoitti...

Aivan ihana takki... täydellinen väri ja malli!

S I L V E R kirjoitti...

Mietin tänään myös puketuvani mustavalkoraidalliseen paitaan. Raidat ovat aina muodissa.

Itsevarmuus on tärkeä osa pukeutumsta. Vaikka olisi kuinka hieno asu, heikko itsevarmuus paljastuu aina läpi. Itsevarmuus on osa tyyliä.

Mutta asussasi on itsevarmuutta. =)

Jenni kirjoitti...

Takki on kyllä todella ihana ja minusta muutenkin asukokonaisuus toimii. :) Ja Teiniasu herätti hihityksiä. :D

prinsessakakku kirjoitti...

ihana takki !

heini kirjoitti...

Aivan järkyttävän upea takki kyllä!! :) <3 Ja hirmu hyvin sopivat siihen tuo huivi + laukku. Asu ei kyllä tosiaan ole ihan perinteistä sinua - ehkä tuo farkku tekee sen? Päälläsi kun useimmiten näkyy oikein mukavia, pehmeämpiä kankaita. Silti näytät kyllä hyvältä :}

ellen kirjoitti...

male: Se vaikuttaa ihan hirveästi!

pineapple penguin: Kiitos! Sininen on ihana väri, mutta ei sieltä helpoimmasta päästä yhdistellä.

silver: Kiitos:) Itsevarmuutta kyllä, mukavuutta ei;)

jenni: Teiniasu on ollut kyllä huippumerkki;)

prinsessakakku: Kiitos!

heini: Varmaan farkkuhame ei ole ihan omannäköinen...

sugar kane kirjoitti...

Takki on tosi kiva! Ja kiitos inspiraatiosta, mulla on samantyyppinen Luhdan kierrätystrenssi, joka varmasti piristyisi lyhentämisestä. (Mulla on myös pitkän kirppisurani aikana ollut löytöjä, nuyt jo puhkukuluja, Teiniasusta ja Teinitalosta!)

Tiedän niiiin hyvin kuvaamasi vierauden tunteen vaatteissa, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa MUTTA. Voiski se olla tällä kertaa toi farkkuhame, joka vähän jotenkin tekee kokonaisuudesta sellaisen hmm enpä tiiä -tyyppisen? Joku ihanista valkoisista jutuistasi voisi toimia raikkaammin?

Magee vyö, muuten!

Vasiliisa kirjoitti...

Charmantti takki, varsinkin tuon huivin kanssa.
Olen joskus jopa palannut kotiin vaihtamaan vaatteet, jos päälle on sattunut jotain Ihan Väärää :). Lähinnä kuitenkin joskus opiskeluaikana, kun aikataulut olivat vapaat ja kotimatka lyhyt.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon asuun sopisi myös tosi hyvin vaaleat saappaat...!<3

Anette kirjoitti...

TÄYDELLINEN takki.<3

Matroskin kirjoitti...

Se tunne on kaamea! Mutta missäs ihmeen kirppiksillä sitä käydään, kun löytyy vielä tuollaisia aarteita? Tuntuu että kaikki kirppikset missä käyn ovat ylikalliita ja väärällään 90-luvun kauheuksia.

Vilma kirjoitti...

Tosi kauniin värinen takki! Istuu sinulle nätisti.

Ja kyllä, tunne on tuttu. Sellaiset vaatteet jäävät minulla ainakin kaappiin odottamaan "sitä oikeaa hetkeä". Nykyisin olen tosin ymmärtänyt antaa ne heti serkulleni, joka hyppien keikkuen ottaa niitä vastaan :) Pakko myöntää, että mikäli vaatteissa ei ole hyvä olla niin koko päivä on pilalla :D

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuossa asussa ole mitään vikaa:)
Eri juttu sitten,jos ei koe jotain asua omakseen...

Mä viihtyisin tuossa asussa erittäin hyvin;)

Nelliina kirjoitti...

haha minulla on kanssa joku vanha mekko jonka niskalapussa lukee suloisesti "tiina teinituote" tai vaate tai joku, mutta tuo teini -sana on siinä alussa :D kaunis takki, ihan sinun näköisesi vaikka et viihtyisikään.

Ciara kirjoitti...

Minullakin taitaa vintin kätköissä olla jokin Teiniasun takki..! Hauska tehtaan nimi. =) ja tuo farkkuhame, ihana!

Liisa kirjoitti...

Hmm, voisiko "vika" olla siinä, että asu koostuu useammasta osasta kuin yleensä?

Hameessa on vaihteleva väritys ja yksityiskohtia, lisäksi raitapaita ja vyö ja monesta osasta koostuva kaulakoru ja kello ja sormukset ja ja ja.

Tavallisesti pukeudut ehkä klassisemmin ja hyvin selkeästi. Mielestäni asussa ei ole mitään vikaa, mutta tokihan se on huomattavasti arkisempi kuin asusi yleensä.

nei kirjoitti...

Uskomatonta, huomasin postaukseni vasta nyt ja minulla on tuo tismalleen sama sininen "teiniasun" takki! Se on äitini vanha ja ollut minulla käytössä pari vuotta. Täytyykin taas kaivaa se esille. :)

ellen kirjoitti...

sugar kane: Mä vaan en ole farkkutyyppiä. Pakko kai se on hyväksyä. Sinulla onkin aina maailman ihanimmat kirppislöydöt!

vasiliisa: Minullekin on aika tuttua vaihtaa vaatteet toisiin kesken päivän:)

anonyymi: Totta!

anette: KIITOS!

matroskin: Tunnin päässä pääkaupunkiseudusta avautuu huikeita mahdollisuuksia kirppisten antimien suhteen;)

vilma: Mä ostin tuon hameen joskus kolme vuotta sitten, ja alusta asti se on tuntunut jotenkin väärältä. En aan osaa luopuakaan siitä, en tiedä mitä ihmettä odottelen!

anonyymi: Niin, ei mitään vikaa, mutta joku vaan tökki.

nelliina: Tuo takki ei ollut ongelma tässä setissä:)

clara: Milloinkohan teiniasun kukoistus on ollut suurimmillaan?!?

liisa: Arkinen ja tosiaan ehkä jotenkin levoton. Sattuu kai näitäkin...

nei: WOW! Hauskaa! Onkohan jostain 70-luvulta?

nei kirjoitti...

Kysäisin äidiltä takista ja hän muisteli ostaneensa sen vuonna 77. Tuosta "Teiniasusta" hänellä ei ollut mitään muistikuvaa, että oliko se suosittukin merkki... :)

mari kirjoitti...

toi sininen takki on niin mun näkönen!! sit jos kyllästyt siihen niin mä ostan sen ;)