perjantai 19. syyskuuta 2008

Palmrothin saappaat

Ensin täytyy vähän valittaa, lapselle tuli yöllä joku ihmeen yskä ja hän itki ja valvoi melkein kaksi tuntia. Oikeasti nyt kun on tottunut nukkumaan ihan sikeästi klo 22.00-7.00 niin yöllä valvominen tekee olon todella huteraksi. Onneksi hänellä ei ole kuumetta, mutta vähän sellainen reppana olemus nököttää tuolla sohvalla. Autot-elokuva on tällaisten päivien pelastus!
Minä halusin taas pukea jotain mukavaa ja rentoa. Lindexin alemekko, Hennesin trikoot ja neule ovat aika harmittomat päällä.



Tässä ne minun Palmrothin saappaat ovat, joista olen joskus maininnut. Ostin ne pari vuotta sitten Pelastusarmeijan kirpputorilta. Korkolaput olivat kuluneet joten sain tingittyä ne muistaakseni 8 euroon. Kiikutin saappaat suoraan suutarille, joka vaihtoi uudet laput. Hän sanoi, ettei ole koskaan nähnyt niin paljon pölyä kenkien sisällä kuin näissä oli! Hän oli niitä sitten putsaillut hartaasti jollain imurilla:) Mutta hyvät tuli! Kokonaiskustannus näille upeille nahkasaappaille oli siis noin 20€. Saappaiden yläosa on käännettävä, mutta olen pitnyt niitä vain pitkinä.
Hennesin laukun ostin joskus ihan näitä kenkiä varten, ne ovat niin saman väriset keskenään.



Mitä itse olisitte valmiita maksamaan tällaisista saappaista?

17 kommenttia:

Nelliina kirjoitti...

Tää on nyt jo siihen samis nahkatakkiinkin verraten hassu sattuma, mutta minä bongasin hetki sitten Palmrothin samantyyliset (melkein täsmälleen samanlaiset itseasiassa) kirpparilta 5 eurolla, niitä ei oltu koskaan käytetty, kanta+pohja ihan iskemättömät! Eli 5 euroa olin valmis maksamaan hih ;)

Mutta myönnettäköön että tälläistä tuuria ei usein käy, joten todellisuudessa olisin valmis maksamaan laadukkaista nahkasaappaista melkoisesti enemmän.

Herttainen kirjoitti...

Mä ostin Palmrothin saappaat eurolla mutta ei ne sit menneetkään kenkälusikankaan avulla jalkaan :/ Senkin paksut pohkeet :) Ne oli tosi priimat mutta sisällä oli sairaasti pölyä, varmaan samanlaista kuin noissa omissasikin. Onneks ne oli helppo myydä eteenpäin hoikkasäärisemmälle.

Ehdin jo iloita että saisin eurolla kengät jotka ei ole ihan ehkä oman tyyliset eli joiden osto ei sitten kaduta mikäli jossain vaiheessa tuntuisikin, ettei viihdy niissä...

Lora kirjoitti...

Minulta varmaan menisi ohi kirppiksellä nuokin saappaat; jotenkin olen huomannut, että minulta aika usein puuttuu se "silmä" nähdä siellä kamalan ja nukkavierun romppeen joukossa noita helmiä. Varmaan puolet ihanista jutuista jää muiden heiniksi sen takia =( Mutta kyllä olisin valmis noista ainakin sen saman maksamaan, nyt kun olen nähnyt ne yhdistettynä noin kivaan asuun ja huollettuina. Aivan mahtavat saappaat =) Tykkään Palmrotheista, yhdet sandaalit ja yhdet nilkkurit löytyy kotoa ja enemmänkin sopisi.

S I L V E R kirjoitti...

uuh. noihan saappaat on ihan samaa materiaalia kuin se mun hugo bossin nahkatakki, jonka löysin hietsun kirpparilta. =)

hieno asu. =) hyvää viikonloppua!

Jenni kirjoitti...

Minä kyllä olen valmis maksamaan laadukkaasta ja kestävästä tuotteesta kirpparillakin hieman enemmän. Jos esimerkiksi tuollaiset nahkasaappaat löytää hyväkuntoisina, niin voi aina miettiä, paljonko vastaavat maksaisivat uutena. Silloin 10 euroakaan ei tunnu kamalan kovalta hinnalta. Toisaalta vastaavanlaisen löydön voi parhaimmillaan tehdä parillakin eurolla. Olen itse maksanut kirpputorisaappaista jopa 27 euroa, koska ne olivat nahkaiset ja käyttämättömät. Uudet vastaavat olisivat varmasti maksaneet lähemmäs sata euroa tai ylikin.

Cake kirjoitti...

Kuola valuu noiden saappaiden ansioista..

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi olla totta! Minulla on aivan samanlaiset palmrothin saappaat, mutta väriltään mustat. Ostin ne viime talvena kirpparilta ja pohjista päätellen ihan uudet. Hintaa kengillä oli myös 8 euroa. Joten tuon summan olin valmis niistä maksamaan.

-Päivi-

helmineiti kirjoitti...

Olisin valmis maksamaan noista saappaista enemmänkin mitä itse jouduit niistä pulittamaan. Todella kauniin väriset, juuri tuollaisista tykkään. :) Tosin..en osaisi noilla kyllä kävellä, korko on hivenen liian korkea.

Kristina / Look.fi kirjoitti...

Upeat kengät, miten niin monet osaakin tehdä aina tällaisia löytöjä kirppiksiltä :)

Minttu kirjoitti...

Ah upeat buutsit! Löytäisinpä joskus vastaavat kirpparilta, että voisin oikein testata, paljonko olen niistä valmis maksamaan...

sugar kane kirjoitti...

Mä olen periaatteessa valmis maksamaan kirpparillakin tuollaisista saappaista paljon, mutta käytännössä omat löytöni ovat ollee alle kympin laakeja...

Noi sun ovat kyllä tosi kauniin väriset!

Herttaiselle sellaista vinkkiä, että itse levennytin omien Juhani Palmrothieni vartta suutarilla, se ompeli sellaista kuminauharesoria sisäsauman yläpäähän, muutaman euron maksoi, ja kyllä kannatti!

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko kuvata ja esitellä joskus asuntosi? Olisi mielenkiintoista nähdä minkä näköinen se on c:

Turun Tilda kirjoitti...

Ihan loisto kengät! Varmasti 20-30 euroa olisin valmis pistämään tuollaisiin.

May kirjoitti...

Voi, pikaista paranemista lapselle! Siitä vauva-ajan neljän kuukauden nukkumattomuudesta vielä jotenkin selviää kun on muutenkin ihan hormonimyllerryksessä, mutta valvominen siinä vaiheessa, kun on jo taas tottunut pitkiin yöuniin, on ihan syvältä.

miukku kirjoitti...

Saappaat eivät ole ihan semmoset mun malliset niinsanotusti, mutta palmrothin kengät harvemmin tuolla hinnalla saa :D että hyvä löydäs :D

kylteri kirjoitti...

Hmm... eivät ole ihan minun tyyliäni :-)

Opiskelijan täytyy miettiä tarkkaan sitä, mihin rahansa pistää. Ehkä parin vuoden päästä on varaa sijoittaa jo tyyliinkin.

Terv.

kylteri
kauppakorkeakouluun.com

Anonyymi kirjoitti...

Pakko nyt avautua sinulle kun sinulla on varmasti enemmän tietoa juhani palmrothin kengistä kuin mulla... Läysin harmaan-vihreät saappaat kirpparilta jotka muistuttivat aivan noitä sun saappaita, tosin ilman tuota käännettävää osaa.. osaatko arvioida yhtään kenkien ikää?

olen nyt puoli tuntia kaivanut tietoa netistä ja saanut selville että juhani palmroth kuoli vuonna 1978(?) ja teki alussa hetken omalla nimellään kenkiä kunnes n.50-luvun lopussa meni isänsä yritykseen töihin... mutta ei kai kengät niin vanhat ole!